Vehmaan, Taivassalon ja Kustavin yhteinen tiimi aloittaa toimintansa 4.2. Uudessakaupungissa omatiimimalli otetaan käyttöön helmi-maaliskuun vaihteessa.
Helmikuusta 2025 alkaen kiirevastaanotto sekä päiväaikainen päivystys palvelee Mynämäen terveyskeskuksessa.
Järjestämisjaosto esittää lakkautusta syyskuun loppuun mennessä.
Aluehallitus käsittelee asiaa tiistain kokouksessaan, ja ensimmäisten neuvottelujen on tarkoitus alkaa aluehallituksen päätöksen jälkeen helmikuussa. Neuvottelujen piiriin kuuluu eri vaiheissa koko henkilöstö.
Vuosittain Varhan alueella todetaan yli 750 lonkkamurtumaa.
Varha päätti lisäksi kumppanuussopimuksien solmimisesta keskeisten yhteistyökumppanien kanssa.
Varhan ikääntyneiden palvelulautakunta päätti Naantalin Birgittakodin ja Rymättylässä sijaitsevan Katavakodin Jannelan toiminnan muutoksista, jotka toteutetaan vuoden 2025 loppuun mennessä.
Nykyiset sopimukset päättyvät ensi vuoden jälkeen, mutta vuonna 2026 on mahdollista käyttää optio.
Tiistaina kokoontunut Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluehallitus hyväksyi osaltaan Kaarea Oy:n osakkeiden lisäoston
Vakka-Suomen Sanomat