Valotorin avajaisissa julkistettiin yllätyksenä yleisölle ensimmäistä kertaa Vuoden Mörk Ö.
Kustavin seurakunnan kirkkovaltuusto päätti pitää kirkollisveron ennallaan 1,80 prosentissa. Myöskään hautapaikkamaksuihin ei tule muutoksia.
Uuden kunnantalon ensimmäiset kolme moduulia kuljetettiin perille varhain tiistaina. Rakennuksessa on valmiina niin betonisokkelit kuin pistorasiatkin. Katso videot
Hallitus esittää, että kunnan tuloveroprosentti pidetään nykyisellään ja kiinteistöveroja korotetaan.
Kulttuurikeskus Tildan ranta Kustavissa on valmis ja rakennustarkastajan puumerkillä hyväksi todettu. Kustavin Talonpoikaispurjehtijat ry suunnittelee uutta purjehduskautta tarmoa täynnä.
Uudet tilat mahdolliset vasta vuosien päästä
Vakka-Suomen Sanomat