Vakan alueen kunnista korkeimmat työttömyysasteet olivat Uudessakaupungissa ja Taivassalossa.
MTK Varsinais-Suomen hankkeessa haastateltiin maatalousyrittäjiä ja ulkomaalaisia työntekijöitä Vakka-Suomen alueella.
Yrittäjille suunnatulla kyselyllä etsitään tapoja tukea yrityksiä rekrytoinneissa.
Maakunnassa työttömien määrä on kasvanut vuodentakaisesta.
Taivassalossa Vakan alueen korkein työttömyysaste, Maskussa alhaisin.
Yrittäjien kuntakahveilla kuultiin Uudenkaupungin suurimpien yritysten kuulumisia ja kuntien järjestämien TE-palveluiden ensi päivistä.
Ohjaamo neuvoo nuoria ja auttaa löytämään opiskelupaikan tai työtä.
Työllistämistuesta on vuodenvaihteen jälkeen tulossa väline, jolla pyritään aidosti vaikuttamaan työntekijän työllistymiseen pysyvästi. Sitä kannattaa hyödyntää erityisesti yrityksissä. Sen sijaan kuntien palkkatukityöllistäminen on jo romahtanut.
Uudessakaupungissa TE-palveluiden asiointipaikka on jatkossa virastotalo Mörne, Kustavissa ja Taivassalossa kunnantalo ja Vehmaalla terveysaseman tilat.
Vakka-Suomen Sanomat