Kaksoiskammiopuristimen toiseen osaa kerätään kartonki, toiseen muovi.
Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) tekee sekajätteen koostumustutkimuksen kahden vuoden välein, ja tulokset osoittavat, että jäteastioihin päätyvästä jätteestä todellista sekajätettä on vain 13 prosenttia, ja loput 87 prosenttia voitaisiin kierrättää tehokkaammin.
Poistotekstiileille EU:ssa säädetty tuottajavastuu muuttaa LSJH:n roolia tekstiilien kiertotaloudessa.
Jäteastioiden tyhjennykset voivat vaihdella juhannusviikolla.
Saaristosta on vuosien 2020–2024 aikana kerätty pois romua yhteensä lähes 260 000 kiloa.
Tähän asti kiinteistön haltija on järjestänyt kuljetuksen itse. Muutos yhtenäistää LSJH:n yhteistoiminta-alueen käytäntöjä, sillä muissa osakaskunnissa on jo tehty vastaavat päätökset.
Elokuun alussa alkava keräys rajoittuu Maskun ja Naantalin saaristoalueille ja lännessä Kihtiin.
Biojätteen lajittelu on yhä useammalla jokapäiväinen tapa
LSJH:n lajitteluasemien aukioloaikoihin ei uusi vuosi tuo muutoksia.
Haravointijätteestä tulee multaa, risut ja oksat haketetaan.
Vakka-Suomen Sanomat