Ensisijaisten hakijoiden määrästä 20,3 prosenttia on kirjoilla muualla kuin Uudessakaupungissa.
Uimahallin aulassa voi lainata, palauttaa, noutaa varauksia ja lukea lehtiä. Katso video
Tuhat ihmistä käy taloksi ensi maanantaina, kun koulu talviloman jälkeen alkaa.
Uimahalli on käynnistänyt toimintansa kokonaisuudesta ensimmäisenä. Liikuntahallin puolella ensimmäinen peli mittavassa, liigatason pelaamisen mahdollistavassa salissa otellaan keskiviikkona 5.3.
Uudenkaupungin liikuntapalvelut ottaa varaslähdön Monitoimijatalo Wintteriin. Uusi uimahalli ja kahvio avautuvat yleisölle maanantaina 3. helmikuuta kello 8.
Wintterin nuorisotila aukeaa 24.2. Muutoksen myötä Kalannin nuorisotilan toiminta päättyy lukuvuoden lopussa 28.5. Lokalahden nuorisotilatoiminta jatkuu toistaiseksi yhteistyössä seurakunnan kanssa.
Talousarvion mukaan kaupunginhallitus antaa luvan talousarviossa olevien 100 000 euron ja sitä isompien hankkeiden toteuttamiseen.
Työmaan turvallisuuskulttuuri rakennetaan pienillä teoilla
Vakka-Suomen Sanomat