Vuonna 1999 perustettu Kustavin Urheilukalastajat ry:n toiminta käynnistyy uudelleen.
Kevät on tuonut silakan litkaajat kalastamaan jälleen laitureille ja siltojen reunoille. Näin on käynyt myös tänä keväänä. Kustavissa Kevon silta on legendaarinen kalapaikka hopeakylkisen silakan ystävälle. Sinne tullaan kalaan myös kauempaa.
Kustavin-Uudenkaupungin kalatalousalueen uusi kampanja lisää tietoisuutta vastuullisesta vapaa-ajankalastuksesta sekä palveluista.
Osa kalastajista on jo avannut kauden, ja toisetkin pian avaamassa. Nousiaislaisen Paavo Heikkilän mielestä siihen kohtaan sopii hyvin uudet, kalastusaiheiset messut.
Airiston-Velkuan kalatalousalue ei hyväksy suunnitelmaa.
Kaupunkilaiset ovat vuosia saaneet kalastuksesta ruokaa, työtä ja hyvinvointia.
Suomen SUP-Tuottajayhteisö Oy ja Rinki aloittavat valtakunnallisen kalastusvälinekeräyksen kestävän kehityksen ja kierrätyksen edistämiseksi.
Kadonneita kalastusvälineitä kerätään merestä.
Pyhämaan Nuorisoseuran syyslomaleiri vieraili troolari Olympoksella
Kalatalouskeskus kartoittaa tilannetta koekalastuksilla
Lokalahden alakoulu vietti kalapäivää
Pienekosysteemistä huolehtiminen ja luopuminen vaatii huolellisuutta
Vakka-Suomen Sanomat