Tyrnävän Tempaus haki vierasvoiton lukemin 2–0.
Superpesis on Vesattarissa vain pelaajien henkilökohtaisissa tavoitteissa.
Mynämäen Vesa herättelee koulukäynneillä kiinnostusta pesäpalloon
Nousu varmistui jo lauantaina kotipelissä, mutta Vesattaret haki voiton vielä sunnuntaina Ylihärmästä.
Mynämäen Vesan naisten matka kohti Ykköspesistä alkoi koti- sekä vierasottelulla. Suomensarjan lohkovoittajista koostuvan karsintasarjan myötä myös vastukset ovat kaventuneet, joten viimeisessä vaiheessa pöytään tulee lyödä parasta jotta paikka sarjaporrasta ylemmäs aukeaisi.
Ensimmäinen karsintapeli on ensi viikon lauantain kotiottelu
Mynämäen Vesan naiset etenivät suomensarjan lounaislohkon finaaliin suoraan kahdella voitolla.
Toisella jaksolla jännitettiin loppuun asti, viekö Kokemäki ottelun supervuoroon.
Päätösotteluun päättyi samalla myös 17 ottelun mittainen voittoputki, kun pirteästi esiintynyt Kokemäen Kova-Väki nappasi voiton lounaislohkon ykkösjoukkueelta.
Vakka-Suomen Sanomat