Joulukuussa Uudessakaupungissa on ollut useita kupari- ja työkaluvarkauksia.
Eniten kasvua oli alkoholin ja muun huumaavan aineen yhteiskäytöstä johtuvissa rattijuopumuksissa.
15-vuotias puolustuskyvytön nuori pahoinpideltiin henkihieveriin omassa huoneessaan viime lokakuussa.
Poliisi haluaa painottaa, että nuoret kuljettajat eivät aina ole valmiita vastuulliseen ajamiseen. Jo 17-vuotiaana B-luokan ajokorttiin oikeuttavan ikäpoikkeusluvan tulisi olla aidosti poikkeuksellinen, ei nuorille rutiininomaisesti myönnettävä.
Poliisi ei tavoittanut kevyttä liikennettä vaarantanutta moottoripyöräilijää.
Vakka-Suomen Sanomat