Kirkkoalueilla toiminta jatkuu hyvin samanlaisena, vain hallinto muuttuu.
Kustavi ja Taivassalo pääsevät mukaan jo loppuvuodeksi. Aineellista apua on saatavilla akuutissa avuntarpeessa oleville vähävaraisille.
Tuomiokapituli haastattelee hakijat 23.10.
Muistihuolissa avainsana on muutos. Jos arki alkaa muuttua, asiaan kannattaa kiinnittää huomiota.
Seurakunnan tilikauden tulos oli 52 492,64 euroa.
Salla Tenkanen tekee kirkon esineistön inventointia Vehmaalla. Työvälineitä ovat mittanauha, valkoiset hanskat ja tietokone.
Vehmaalta on viety Kansallismuseoon patsaita ja kaksi alttarikaappia, mutta Liedon Madonnan kaltainen kiista ei olisi Vehmaalla mahdollinen.
Sadon runsautta ei voi tietää etukäteen, mutta onnistumisen mahdollisuudet halutaan säilyttää myös seuraaville sukupolville
Kirkkoherran virka tulee avoimeksi syksyllä, Ilkka Järvinen jää pois virastaan jo elokuun jälkeen.
Vakka-Suomen seurakunnan järjestelytoimikunta kokoontui ensimmäistä kertaa.
Järjestelytoimikunnan pitää pohtia seurakunnan erityisiä tarpeita.
Vehmaan kirkossa voi messun aikana rahoittua ja levähtää.
Vakka-Suomen Sanomat