Mietoisten MLL luovutti Tavastilan koululle rakennetun monitoimiareenan Mynämäen kunnalle.
Maskulaisnaisten ryhmä käyttää Niemenkulman portaita tehokkaaseen ulkotreeniin.
Maskun liikuntapaikkasuunnitelma sisältää alustavia aikatauluja liikuntapaikkojen kehittämiseen.
Paikalliset seurat innostivat lapsia liikkumaan koulun alun kynnyksellä
Vakka-opisto tarjoaa syksyllä yhteislaulua, tanssia, kansalaistaitoja ja toteutuneita toiveita
Vakan alueella parhaiten menestyi Naantali. Katso tulokset
Uudet liikuntapaikat syntyivät kuntalaisten toiveista ja pitkäjänteisestä suunnittelusta
Tanssi tuo iloa, energiaa ja hyvää mieltä – ja parhaimmillaan myös uusia ystäviä
Liikuntavälineet ja monet tarvekalut voi lainata kirjastosta, jos haluaa kokeilla niitä, mutta ei välttämättä heti hankkia itselle.
Vauhdikas laji sopii kaikille.
Kampanja kannustaa kaikenikäisiä ja -tasoisia lounaissuomalaisia valitsemaan pyörän yhä useammin arjen kulkuvälineeksi.
Sykettä saaristoon jatkaa siitä mihin viime vuotisissa hankkeissa jäätiin.
Kustavissa kuntalaiset liikkuivat tammi-maaliskuussa 11,38 kilometriä asukasta kohden.
Vakka-Suomen Sanomat