Naantalilainen VG-62 onnistui katkaisemaan pitkän tappioputkensa lauantaina Kuparivuoren sateessa, ja voitto varmisti samalla kolmosen paikan ensi kaudeksikin.
Sarjavoitosta ja nousupaikasta taisteleva IFK Mariehamnin akatemia teki kaksi maalia kummallakin puoliajalla ja nappasi voiton.
EuPa vei pisteet VG-62:n loppukiristä huolimatta.
Tiivistunnelmainen taisto Kuparivuorella.
Salon Pallon nuorekas kakkosjoukkue karkasi avausjaksolla jo 2–0 johtoon ja selvisi VG:n toisen jakson painostuskaudesta aiheuttaen VG:lle kauden neljännen vierastappion.
VG parantanut huimasti, Maskun Palloseura vähän taantunut.
Kevätkauden saldona on lähes yhtä monta pistettä kuin koko viime kauden aikana.
Painostus ei realisoitunut maaleiksi.
Vakka-Suomen Sanomat