Kuntien ensi vuoden talousarviot alkavat olla paketissa. Budjettinumerot kertovat, että esimerkiksi Vakan alueella kuntataloudessa on isoja eroja. Ensi vuosi haiskahtaa vahvasti alijäämäiseltä.
Vakan levikkialueella kuusi kuntaa on kirjannut budjettiin miinusta. Nämä kunnat ovat Kustavi, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Taivassalo ja Uusikaupunki. Vain Naantali ja Vehmaa tähtäävät talousarvion mukaan ylijäämäiseen vuoteen.
Vakka-kunnat eivät lähteneet keräämään lisätuloja tuloveroruuvia kiristämällä. Muutamissa kunnissa kassaan haetaan lisuketta kiinteistöveroja korottamalla.
Kun tuloveroprosentti on ehkä kiinnostavin numerotieto kuntavertailussa, niin melkoista hajontaa on Vakan alueella. Ääripäissä Kustavin tuloveroprosentti on 5,30 ja Vehmaan 9,50.
Valtakunnallinen tilasto kertoo siitä, että yhä tuloveroprosenttia hilataan vähitellen ylöspäin. Ensi vuonna tuloverotus kiristyy 68 kunnassa, kun vastapainoksi vain neljä kuntaa on päättänyt verotuksen keventämisestä. Joitakin kysymyksiä voi herättää se, että korottajien joukossa ovat suomalaisen mittakaavan mukaan isoiksi kaupungeiksi luokiteltavat Turku, Oulu, Jyväskylä, Joensuu ja Pori. Suuruus ei näköjään välttämättä tuo asukkaille vero-onnea.
Yksi talouden mittareista liittyy siihen, kuinka paljon kunnalla on lainaa. Tässä ei pidä tuijottaa kokonaissummaa, koska varsin erikokoiset kunnat eivät ole suoraan vertailukelpoisia.
Paremman kuvan kuntien velkataakasta antaa laskelma siitä, kuinka paljon lainaa on kertynyt asukasta kohti. Voi kai sanoa, että vaihtelu on hirmuisen suurta myös Vakan alueella. Pääosa kunnista sijoittuu 3000–5000 euron lukemiin. Poikkeuksen muodostavat kuitenkin kaksi kuntaa: Naantalissa asukaskohtainen laina on 604 euroa ja Nousiaisissa 8004 euroa.
Talousarviolukemien perusteella alueen kunnat ponnistavat hyvinkin erilaisista lähtötelineistä ensi vuoteen. Taloustilanteesta huolimatta kuntaliitosvaihtoehtoa ei ole isommin väläytelty.
Vesa Penttilä