Kuluvalla viikolla vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa, jossa nostetaan teemaksi arjen kohtaamisten tärkeys. Ne ovat niitä ihmisten välisiä hetkiä, joissa ei välttämättä tapahdu mitään ihmeellistä ja suurta, mutta silti niillä on erittäin suuri merkitys iäkkään ihmisen arjessa.
Yksinkertaisimmillaan vaikka se, että kauppareissulla tapaa tutun ja vaihtaa muutaman sanan. Yksin asuvalle se hetki voi olla viikon ainoa sosiaalinen kanssakäyminen, jonka antamalla voimalla elää seuraavaan viikkoon.
Vanhustyön keskusliiton verkkosivulta löytyy Arjen kohtaamisen bingo, jonka ruudukon jokainen voisi yrittää tällä teemaviikolla saada ruksattua täyteen. Tehtävät eivät ole vaikeita: hymyile vastaantulijalle, tervehdi naapuria, kiitä, kysy kuulumisia, halaa läheistäsi, tarjoudu auttamaan.
Bingotehtävät eivät ajallisestikaan vaadi paljon, mutta miksi silti tuntuu, ettei saisi kaikkia yhdeksää rastia tehdyksi?
Onneksi Vakankin alueella kunnat tekevät asian helpommaksi sillä, että järjestävät teemaviikon aikana monenlaisia maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee muun muassa liikkumaan, oppimaan uutta ja viettämään aikaa vanhojen ja toivottavasti myös uusien tuttujen kanssa.
Vanhustenviikolla nostaa usein päätään myös kysymys siitä, millä nimellä kutsua ihmisiä, jotka ovat tietyn ikäpyykin ohittaneet? Parhaillaan on Vanhustyön keskusliiton verkkosivulla äänestettävänä sekin, pitäisikö 1970-luvulta asti järjestetyn Vanhustenviikon nimi muuttaa, ja ehdotuksina ovat muun muassa Ikäviikko, Senioriviikko ja Ikäonnellisuusviikko.
Itse kullekin käy varmasti niin, että mitä pidemmälle vuosia kertyy, sitä pidemmälle omassa mielessä siirtyy eteenpäin myös niin sanotun vanhuksen ikäraja. Valitaan sitten ikävaihetta kuvaamaan mikä tahansa sana, kanssakulkijoiden ja yhteiskunnan tulee turvata se, että tässäkin vaiheessa on hyvä elää. Tämä tavoite tuntuu tällä hetkellä painuvan monentasoisten säästöpaineiden jalkoihin.
Sari Honkasalo