Kun ruo­ka on kal­lis­tu­nut, on käy­tet­tä­vä en­tis­tä tar­kem­min kaik­ki se, min­kä os­taa. Osa meis­tä te­kee sen pa­kon­kin edes­sä, mut­ta jär­ke­vää se oli­si kai­kil­le.

Kai­kil­le ruu­an­lait­to ei vält­tä­mät­tä ole luon­tais­ta puu­haa: ei ole ko­ti­ta­lous­tai­to­ja, us­kal­lus­ta ko­keil­la tai jak­sa­mis­ta­kaan.

Ne­tis­tä löy­tyy oh­jei­ta rop­pa­kau­pal­la, mut­ta kau­haan tart­tu­mi­nen voi sil­ti ol­la vai­ke­aa. Mo­nia hel­pot­tai­si se, et­tä sai­si teh­dä ka­ve­rin opas­tuk­sel­la.

My­nä­mä­en seu­ra­kun­nan di­a­ko­ni­a­työs­sä on py­rit­ty ma­dal­ta­maan tätä kyn­nys­tä jär­jes­tä­mäl­lä päi­viä, jol­loin Kant­to­ri­las­sa teh­dään yh­des­sä ruo­kaa hä­vik­kie­lin­tar­vik­keis­ta (V-SS 23.2.).

Ruo­ka­hä­vik­kiä on ar­vi­oi­tu ker­ty­vän ko­ti­ta­louk­sis­sa yli 20 ki­loa vuo­des­sa per hen­ki­lö. Mää­rä on mel­koi­nen si­kä­li­kin, et­tä jo­kai­nen kilo on jo­ta­kin mak­sa­nut, kun se on kau­pas­ta ko­tiin kan­net­tu.

Hä­vik­ki­kok­ki ei kui­ten­kaan tee pal­ve­lus­ta vain omal­le kuk­ka­rol­leen, vaan kai­kil­le, sil­lä hä­vi­kil­lä on mer­ki­tyk­sen­sä myös ruo­an­tuo­tan­non il­mas­to­vai­ku­tuk­seen.

Ylei­sim­piä syi­tä hä­vi­kin syn­ty­mi­seen on tut­ki­mus­ten mu­kaan osaa­mi­sen ja viit­se­li­äi­syy­den puut­teen li­säk­si se, et­tei suun­ni­tel­la ruu­an­lait­toa en­nak­koon. Ei esi­mer­kik­si kat­so­ta kaap­piin, mitä on me­nos­sa van­hak­si, ja teh­dä ruo­kaa niis­tä en­sin.

Jos suun­nit­te­lee vii­kon­kin ruo­ka­lis­tan etu­kä­teen, tie­tää tar­kal­leen mitä pi­tää os­taa sekä tie­tää, mil­loin jää so­pi­via täh­tei­tä seu­raa­van päi­vän ruu­an poh­jak­si.

Eni­ten huk­kaan hei­te­tään kas­vik­sia. Juu­ri kas­vis­hä­vi­kin vä­hen­tä­mi­ses­sä tar­vi­taan asen­ne­muu­tos­ta: vaik­ka pork­ka­na oli­si vä­hän na­his­tu­nut, se on sil­ti käyt­tö­kel­poi­nen mo­neen ruo­kaan.

Ei­kä pidä unoh­taa hä­vik­ki­ko­kin pa­ras­ta apu­ria, pa­kas­tin­ta. Har­va jak­saa syö­dä sa­maa ruo­kaa mon­ta päi­vää put­keen, jo­ten täh­teet kan­nat­taa pa­kas­taa an­nok­si­na, jot­ka on help­po sit­ten so­pi­van päi­vän tul­len läm­mit­tää ate­ri­ak­si. Pi­tää toki muis­taa se, et­tä ikui­suuk­sia ruo­ka ei pa­kas­ti­mes­sa­kaan säi­ly.

Tä­hän hyvä vink­ki on pi­tää vaik­ka ker­ran vii­kos­sa jä­mä­ruo­ka­päi­vä, jol­loin syö­dään pois näi­tä an­nok­sia.

Sari Hon­ka­sa­lo