Seurakuntavaalien ennakkoäänestys on parhaillaan käynnissä. Vaaleissa valitaan kirkkovaltuutetut seurakuntien kirkkovaltuustoihin. Neljän vuoden takaiseen verrattuna Vakan levikkialueella ollaan erilaisessa tilanteessa: Naantalissa seurakuntayhtymä jää historiaan, kun vuoden alussa toimintansa aloittaa uusi Naantalin seurakunta. Kustavin, Taivassalon ja Vehmaan seurakunnat lakkaavat, ja tilalla aloittaa uusi Vakka-Suomen seurakunta.
Vehmaan vt. kirkkoherra Miika Ahola mainitsee Vakan jutussa (V-SS 3.11.), että kaikissa kolmessa seurakunnassa ollaan erikoisessa tilanteessa: seurakuntalaiset äänestävät Vakka-Suomen seurakuntavaaleissa, vaikka seurakuntaa ei ole vielä edes olemassa.
Vakka-Suomen pienissä seurakunnissa on jo jonkin aikaa koettu liitospaineita. Jokaisella seurakunnalla on oma vahva paikallisidentiteettinsä.
Uudessa Vakka-Suomen seurakunnassa tulee olemaan omat kirkkoalueet, jotka noudattavat kuntarajoja. Miika Ahola korostaa Vakan jutussa, että juuri kirkkoalueet mahdollistavat paikallisidentiteetin säilymisen seurakunnissa. Uutta seurakuntaa valmistelevan järjestelytoimikunnan ratkaisu jakaa uusi seurakunta kirkkoalueisiin mahdollistaa kullekin alueelle oman johtokunnan, jolla on myös omaa päätösvaltaa.
Rauman seurakunta on jo Ylen mukaan aloittanut muutosneuvottelut, jotka liittyvät Rauman ja Pyhärannan seurakuntien seurakuntaliitokseen. Vakka-Suomen seurakunnassa minkäänlaista vähentämistä ei suunnitella, vaan vakituinen henkilöstö tulee jatkamaan uudella työnantajalla. Tämäkin viittaa siihen, että toiminta jatkunee melko samanlaisena kuin nytkin.
Seurakuntaliitoksiin liittyvissä kuulemistilaisuuksissa on usein tullut esiin huoli siitä, että omalle alueelle ei jäisi liitoksen jälkeen enää mitään. Nyt ennakkoon vaikuttaisi siltä, että Vakka-Suomen seurakunnassa siirtymä uuteen seurakuntaan on vain hallinnollinen ratkaisu. Ja mikä tärkeintä: uudessa seurakunnassa kaikki alueet ovat tasavertaisia.
Jenni Kylänpää