Pekka Heikkilä nostaa esiin tärkeän huolen maaseudun rakentamisen ja peruskorjausten rahoituksesta. Olen samaa mieltä: laina-ajan pidentäminen ei yksin auta, jos lainaa ei saa. Vaikeudet koskettavat perheiden lisäksi paikallisia yrityksiä, työllisyyttä ja kuntien elinvoimaa.
Alkuperäisessä kirjoituksessani (V-SS 27.10.) käsittelin oman kodin hankkimisen helpottamista. Talousvaliokunnassa esitimme hallituksen ehdotusta pidempää, 40 vuoden asuntolainan enimmäisaikaa. Samalla mahdollistettiin lainakaton nostaminen 95 prosenttiin myös muille kuin ensiasunnon ostajille. Muutokset helpottavat kodin hankintaa ja tuovat joustoa lainanhoitoon.
Talousvaliokunnan keinoja ovat lainsäädännön kehittäminen ja tarpeettomien sääntelyesteiden purkaminen. Elvytysmäärärahoista päätetään puolestaan valtion talousarviossa, jonka käsittelyä valmistelee valtiovarainvaliokunta ja jonka hyväksyy täysistunto.
Toimet eivät rajoitu laina-aikoihin. Hallituksen linjausten pohjalta valmistellaan ASP-lainojen omasäästöosuuden alentamista kymmenestä viiteen prosenttiin ja enimmäislaina-ajan pidentämistä 40 vuoteen. Myös omistusasuntolainojen valtiontakauksen ehtoja parannetaan.
Taloyhtiöiden korjausrahoitusta helpottaisi valtion takaaman perusparannuslainan enimmäismäärän nostaminen 80 prosenttiin hyväksyttävistä korjauskustannuksista. Lisäksi valmistellaan lainojen kokonaismäärää koskevan rajan nostamista tietyissä tilanteissa 50 prosentista 70 prosenttiin kohteen käyvästä arvosta. Tavoitteena on mahdollistaa korjauksia myös alhaisten kiinteistöarvojen alueilla.
Heikkilän kuvaama ongelma on silti laajempi. Maksukykyinen perhe voi selviytyä korjauslainasta, vaikka talon vakuusarvo ei pankille riittäisi. Remontti ei välttämättä nosta jälleenmyyntiarvoa kustannustensa verran, mutta korjaamatta jättäminen voi johtaa suurempiin vaurioihin ja arvon alenemiseen.
Taloyhtiöiden takausuudistus ei ratkaise omakotitalojen korjausrahoitusta. Siksi Finanssivalvonnan, pankkien ja valtiovarainministeriön kanssa on arvioitava näiden kotitalouksien lainansaannin esteitä sekä takaus- ja rahoitusmallien mahdollisuuksia. Samalla on huomioitava valtion vastuut ja pankkien oma riskinkanto.
Finanssivalvonnan ohjauksessa tarvitaan vahvempaa huomiota rahoituksen saatavuuteen. Maksuvarasuositus perustuu edelleen kuuden prosentin korkoon ja 25 vuoden takaisinmaksuaikaan. Kuten alkuperäisessä kirjoituksessani totesin, talousvaliokunnan mielestä arvioinnin pitäisi vastata paremmin lainan todellisia ehtoja. Korkojen nousuun on varauduttava, mutta perustellulle harkinnalle on jäätävä tilaa.
Luottolaitoslainsäädännön uudistuksessa Finanssivalvonnan tavoitteita täydennetään rahoituksen välittymistä ja kestävää talouskasvua edistävään suuntaan. Pidän tärkeänä, että valvonta tukee myös Suomen kilpailukykyä. Vakauden rinnalla on huolehdittava investointien ja vastuullisen lainanoton edellytyksistä.
Kaikki vaikeudet eivät kuitenkaan johdu Finanssivalvonnasta. Sääntelyn vaatimukset, valvonnan tulkinnat ja pankkien omat luottopäätökset on erotettava toisistaan. Hankkeisiin vaikuttavat myös rakentamisen kustannukset, asuntojen kysyntä ja kotitalouksien epävarmuus.
Hallitus on varannut energia-avustuksiin ja niiden hallinnointiin 110 miljoonaa euroa vuosille 2026–2027 sekä linjannut kotitalousvähennyksen ja taloyhtiöiden asuintalovarauksen korottamisesta. Liikenneinvestoinnit ja Senaatti-kiinteistöjen hankkeiden aikaistaminen tuovat puolestaan työtä rakentamiseen ja vahvistavat kasvun edellytyksiä eri puolilla Suomea.
Myös rakentamisen lainsäädäntöä uudistetaan vaiheittain. Tavoitteena on selkeyttää sääntelyä, sujuvoittaa lupamenettelyjä ja helpottaa rakentamista. Rahoituksen saatavuus, korjauskannustimet ja sujuvat menettelyt täydentävät toisiaan.
Heikkilä muistuttaa aiheellisesti rakennusalan osaamisen säilyttämisestä. Suomessa pitää voida rakentaa, korjata ja omistaa koti myös kasvukeskusten ulkopuolella. Tätä sekä lainsäädännön että rahoitusjärjestelmän on tuettava.
Vilhelm Junnila
kansanedustaja (ps.)
talousvaliokunnan puheenjohtaja