Tsher­no­by­lin on­net­to­muu­des­ta 26.4.1986 tuli myös Uu­den­kau­pun­gin alu­eel­le ja Kes­ki-Suo­meen huo­mat­ta­va ydin­las­keu­ma. Hel­sin­gin yli­o­pis­to jär­jes­ti nau­ta­kar­jaa kos­ke­van tut­ki­muk­sen täs­tä las­keu­mas­ta Uu­teen­kau­pun­kiin ja Kes­ki-Suo­meen Ori­ve­del­le. Leh­mien lai­tu­mel­le las­ke­mi­sai­kaa ra­joi­tet­tiin sil­loin myö­hem­mäk­si, kar­jan sai las­kea ulos vas­ta kuu­kau­den pääs­tä on­net­to­muu­des­ta.

Tut­ki­muk­sen koh­teek­si otet­tiin kak­si leh­mää kah­den maa­ti­lan kar­jas­ta, toi­nen tila oli Ori­ve­del­lä ja toi­nen mei­dän ti­lam­me Vah­te­ruk­sen Pie­ti­lä. Tut­ki­muk­sen ai­ka­tau­lu oli etu­kä­teen suun­ni­tel­tu ja teh­tiin eläin­lää­kä­rin val­von­nas­sa. Hel­sin­gin yli­o­pis­to mak­soi eläin­lää­kä­rin ja toi­mit­ti pak­kaus­tar­vik­keet näyt­tei­tä var­ten. Näyt­tei­tä otet­tiin usei­ta sar­jo­ja oman ai­ka­tau­lun mu­kaan. Leh­mil­tä otet­tiin mai­to­näy­te, lan­ta- ja virt­sa­näy­te sekä ve­ri­koe, jon­ka suo­rit­ti eläin­lää­kä­ri. Tä­män li­säk­si lai­tu­mel­ta otet­tiin näy­te ruo­hos­ta ja maa­näy­te maan pin­nas­ta, maas­ta kym­me­nen sent­ti­met­rin sy­vyy­des­tä ja maas­ta 40 sent­ti­met­rin sy­vyy­des­tä, jot­ka näyt­teet myös toi­mi­tet­tiin Hel­sin­gin yli­o­pis­toon oh­jei­den mu­kaan pa­kat­tui­na. Emän­tä­ni kans­sa pak­ka­sim­me nämä näyt­teet ja toi­mi­tin ne lin­ja-au­toon.

Tä­män tut­ki­muk­sen mu­kaan leh­mien saa­mas­ta ydin­las­keu­mas­ta mai­toon meni vain 0,7 pro­sent­tia, lop­pu pois­tui lan­nan ja virt­san mu­ka­na. Täs­tä voi­si teh­dä jo­tain pää­tel­miä. Luon­to toi­mii elä­män säi­ly­mi­sen puo­les­ta.

Sen ver­ran tä­män päi­vän po­li­tiik­kaan, et­tä muu­ta­mat ovat ar­vos­tel­leet leh­mien pääs­tö­jä, mut­ta leh­mäl­lä on sel­lai­nen kor­vaa­ma­ton omi­nai­suus, et­tä se ky­ke­nee tuot­ta­maan kas­vi­val­ku­ai­ses­ta eläin­val­ku­ais­ta, ja Tsher­no­by­lin on­net­to­muu­den jäl­kei­nen tut­ki­mus osoit­taa, et­tä leh­mäl­lä on elä­mää suo­jaa­va omi­nai­suus.

Tsher­no­by­lin ydin­voi­ma­la­on­net­to­muus liit­tyy myös meil­lä so­dan ai­ka­na ol­leen in­ke­ri­läi­sen Ni­ko­lai Val­li­tun koh­ta­loon. Meil­le Pie­ti­lään tuli huh­ti­kuus­sa 1944 kak­si in­ke­ri­läis­tä Val­li­tun si­sa­rus­ta, 19-vuo­ti­as Ni­ko­lai ja 17-vuo­ti­as Kat­ri. Ni­ko­lai osa­si suo­mea ja me teim­me Ni­ko­lain kans­sa kaik­kia maa­ti­lan mies­ten töi­tä. Olin sil­loin 15-vuo­ti­as, ta­lon van­hin mies, kos­ka isä­ni oli kaa­tu­nut so­das­sa ke­säl­lä 1941. Niu­kal­la va­paa-ajal­la teim­me pie­niä tek­nil­li­siä har­ras­tuk­sia ja Ni­ko­lai opet­ti mi­nul­le myös ve­nä­läi­set aak­ko­set ja ve­nä­jän kie­len al­kei­ta.

Sota päät­tyi ja rau­han­te­on jäl­keen tuli tie­to, et­tä in­ke­ri­läi­set jou­tu­vat läh­te­mään Ve­nä­jäl­le. In­ke­ri­läi­set läh­ti­vät suu­re­na jouk­ko­na tääl­tä Ka­lan­nin ase­mal­ta 7. jou­lu­kuu­ta 1944. Olin Ni­ko­lai­ta saat­ta­mas­sa. Sain hä­nel­tä kor­tin jo­kai­sel­ta ju­nan py­säh­dys­pai­kal­ta ra­jal­le as­ti, mut­ta sit­ten yh­teys kat­ke­si. Sen jäl­keen val­lit­si epä­tie­toi­suus hä­nen koh­ta­los­taan ai­na Neu­vos­to­lii­ton lu­his­tu­mi­sen jäl­kei­seen ai­kaan as­ti, jol­loin mo­nen vuo­den ajan ha­et­tiin Val­li­tun per­het­tä osa­na in­ke­ri­läis­ten et­sin­tä­työ­tä.

Jou­lu­aat­to­na 1998 sain mo­ni­mut­kai­sen tien kaut­ta vies­tin Ni­ko­lais­ta hä­nen van­him­mal­ta si­sa­rel­taan, joka asui Pie­ta­ris­sa. Ni­ko­lai oli suo­rit­ta­nut aka­tee­mi­sen kou­lun, avi­oi­tu­nut ja saa­nut kak­si ty­tär­tä. Hän oli asu­nut sa­dan ki­lo­met­rin pääs­sä Tsher­no­by­lis­tä. Tsher­no­by­lin on­net­to­muu­den jäl­keen Ni­ko­lai oli sai­ras­tu­nut sä­tei­ly­sai­rau­teen ja kuol­lut elo­kuus­sa 1995. Ni­ko­lai oli muis­tel­lut tääl­lä olo­aan ja suun­ni­tel­lut mat­kus­ta­mis­ta tän­ne. Hän oli sa­no­nut, et­tä ys­tä­vi­ään ei saa unoh­taa.

Kau­no Pie­ti­lä

Ka­lan­ti