Hy­vät ih­mi­set. Vä­lin­pi­tä­mät­tö­myys on elä­nyt kes­kuu­des­sam­me jo jon­kin ai­kaa. Tais­te­lu ai­vo­a­jas­ta on ai­van mie­le­tön­tä (sa­nan oi­ke­as­sa mer­ki­tyk­ses­sä­kin). Ta­val­li­sen pul­li­ai­sen on mah­do­ton edes ym­mär­tää mitä kaik­kea tä­hän si­säl­tyy.

Kui­ten­kin kes­kuu­des­sam­me on hei­tä, jot­ka hy­vin mää­rä­tie­toi­sis­ta syis­tä aja­vat kaik­kea tätä yhä sy­vem­mäl­le suo­hon. Ai­ko­jen tie­dos­ta as­ti on ai­na ol­lut hei­tä, joil­la on sai­ras tar­ve pääs­tä tois­ten ylä­puo­lel­le sel­lai­seen ase­maan, jos­sa heil­le ei voi­da teh­dä mi­tään.

Tap­pa­mi­nen on ol­lut yleen­sä käy­tän­tö, mut­ta nyt on uu­si ase tul­lut heil­le avuk­si. Jos koh­ta on­kin vä­lin­pi­tä­mät­tö­myys ol­lut on­gel­ma niin koh­ta se ei enää ole. Te­ko­ä­lyt­tö­myys ei omaa em­pa­ti­aa ol­len­kaan ei­kä se vä­li­tä mis­tään. Syyt­te­lyä se kes­tää kun­nes meil­lä on pää pu­nai­se­na, mut­ta ai­noa vai­ku­tus on, et­tä me olem­me hä­vi­ä­jiä.

Esi­merk­ki: Kun meil­lä au­to py­säh­tyy, ei au­ta ol­len­kaan sitä syy­tel­lä ja par­ja­ta. Kii­re ei mene sil­lä ohi. Jä­te­tään­kö kaik­ki au­tot sii­hen ja men­nään eteen­päin? Ro­mua tu­lee. Ei, mei­dän on löy­det­tä­vä syyn ai­heut­ta­ja ja hoi­det­ta­va asia kun­toon. Jos em­me osaa it­se, ha­em­me apua.

Nyt on­kin ky­sy­mys mei­dän omas­ta elä­mäs­täm­me. Uto­pis­ti­nen aja­tus sii­tä, et­tä ke­räi­sim­me maa­il­mal­ta sel­lai­sen vii­sas­ten ker­hon, joka ym­mär­tä­en kaik­kien yh­tei­sö­jen par­haan edun al­kai­si käyt­tää näi­tä lait­tei­ta kaik­kien hy­väk­si, on kuin lap­sen unel­maa.

Sen si­jaan joku jos­sain nä­kee ai­na hui­ke­an mah­dol­li­suu­den saa­vut­taa val­taa ja ra­haa, ja se on sitä mitä nyt meil­le on ta­pah­tu­mas­sa.

Mitä enem­män ih­mi­sel­lä on on­gel­mia, sitä hel­pom­pi hän­tä on hui­ja­ta. Jär­jes­te­tään siis heil­le sel­lai­sia. Kone seu­raa kaik­kia as­ke­lei­ta­si ja sel­vit­tää mitä juu­ri sinä ha­lu­at. Sit­ten se an­taa si­nul­le sel­lai­sen vas­tauk­sen, jos­ta tyk­käät. Sil­loin luu­let tie­tä­vä­si mi­ten tämä maa­il­ma rul­laa.

Las­ta on vie­lä hel­pom­pi hui­ja­ta. Hä­nel­lä ei ole mi­tään ver­tai­lu­poh­jaa. Kun me olem­me teh­neet sen­kin lail­li­sek­si ja mah­dol­li­sek­si, niin se on hel­poin tie. Siel­tä lyp­se­tään mei­dän ra­hat ja niil­lä voi­daan saa­da ai­kaan sel­vit­tä­mä­tön sot­ku. Kaik­ki lap­set kas­va­vat isoik­si mut­ta voi­vat­ko­han he kaik­ki ai­kuis­tua ky­vyk­käik­si ta­sa­pai­noi­sik­si kan­sa­lai­sik­si kai­ken ma­ni­pu­loin­nin sot­kuis­ta?

On saa­tu käyt­töön ra­ja­ton läh­de. Kou­kut­ta­mi­nen. Se, mil­le mei­dän yh­tei­söm­me al­tis­taa lap­set, on jopa ai­kui­sel­le­kin mo­nil­le vas­tus­ta­ma­ton haas­te. Lai­te­taan tun­tee­ton kone töi­hin. Kuin­ka moni tä­nään ajat­te­lee tai edes vä­lit­tää sii­tä mitä elä­mä on huo­men­na?

Var­mas­ti mei­tä on, mut­ta niin se vain näyt­tää, et­tä ih­mis­ten ja kan­so­jen eri­lai­suu­det mah­dol­lis­ta­vat sen, et­tä mei­dän ra­hat ke­rä­tään iso­jen mie­let­tö­myyk­siin ja me it­se­kin olem­me jo niin ra­han or­jia, et­tä ta­val­li­nen puur­ta­ja saa­daan sen ver­ran se­kai­sin, et­tei hän enää osaa näh­dä tä­män ai­dan yli.

Me iha­nas­ti ikään­ty­neet olem­me saa­neet näh­dä ajan, jol­loin ihan oi­kea maa­lais­jär­jen luon­nol­li­nen vir­taus oh­jai­li ar­jen ja elä­män as­ka­rei­ta. Ko­neel­li­sia vi­ruk­sia ei hou­ku­tuk­sin yri­tet­ty kyl­vää mei­dän si­sim­pääm­me. Tun­ne­ä­ly on se ,mil­lä hyvä elä­mä teh­dään. Älyk­kyy­so­sa­mää­rä on vain osa.

Veik­ko Ha­ra­la