Ki­vi­jär­ven tuu­li­voi­ma­han­ke si­jait­see Lai­ti­lan kau­pun­gin alu­eel­la lä­hel­lä Eu­ran ra­jaa. Han­ke­a­lu­een pin­ta-ala on noin 141 heh­taa­ria ja se si­jait­see noin 12 ki­lo­met­riä Lai­ti­lan kes­kus­tas­ta koil­li­seen ja noin 1 ki­lo­met­ri Ki­vi­jär­ves­tä ete­lään. Kun­ta­lais­ten on nyt ai­ka vas­tus­taa ky­seis­tä han­ket­ta.

Tuu­li­voi­maa myy­dään suo­ma­lai­sil­le puh­taa­na, hal­pa­na ja vält­tä­mät­tö­mä­nä rat­kai­su­na. To­tuus on huo­mat­ta­vas­ti ka­rum­pi.

Suo­mi näyt­tää yhä use­am­min maal­ta, jo­hon muut voi­vat ul­kois­taa vih­re­än siir­ty­män­sä hai­tat. Kes­ki-Eu­roo­pas­sa maa on kal­lis­ta, asu­tus ti­he­ää ja vas­tus­tus voi­ma­kas­ta. Sveit­sin kal­tai­sis­sa mais­sa vuo­ris­to, mai­se­ma-ar­vot ja tiuk­ka maan­käyt­tö ra­joit­ta­vat ra­ken­ta­mis­ta. Suo­mes­sa taas on har­vaan asut­tu­ja alu­ei­ta, met­siä, hil­jai­sia ky­liä ja kun­tia, joil­le lu­va­taan kiin­teis­tö­ve­ro­tu­lo­ja kuin pe­las­tus­ren­kaa­na.

Mut­ta ky­sy­mys kuu­luu: ra­ken­ne­taan­ko tuu­li­voi­maa sin­ne, mis­sä se on ko­ko­nai­suu­den kan­nal­ta jär­ke­vin­tä – vai sin­ne, mis­sä vas­tus­tus on hei­koin­ta?

Suo­mes­sa tuu­lee, kyl­lä. Ran­nik­ko, me­ri­a­lu­eet ja tun­tu­rit tar­jo­a­vat hy­viä olo­suh­tei­ta. Mut­ta tämä ei tar­koi­ta, et­tä jo­kai­nen met­sä­se­län­ne, ky­län­reu­na tai erä­maa oli­si so­pi­va paik­ka te­ol­li­sen mit­ta­kaa­van tuu­li­voi­ma-alu­eel­le. Tuu­li­suus ei saa ol­la ai­noa mit­ta­ri, jos sa­mal­la ri­ko­taan mai­se­ma, luon­to, asu­mis­rau­ha ja pai­kal­li­nen hy­väk­syt­tä­vyys.

Eri­tyi­sen on­gel­mal­lis­ta on ul­ko­mai­nen omis­tus. Yhä use­am­min hank­kei­den taus­tal­la on kan­sain­vä­li­siä si­joit­ta­jia, ra­has­to­ja ja mo­ni­mut­kai­sia omis­tus­ra­ken­tei­ta. Suo­meen jää­vät voi­ma­lat, tiet, be­to­ni­pe­rus­tuk­set, mai­se­ma­hai­tat ja pai­kal­li­set rii­dat. Voi­tot, pää­o­mat ja pää­tös­val­ta va­lu­vat lii­an usein ul­ko­mail­le. Tä­tä­kö on suo­ma­lai­nen ener­gi­ao­ma­va­rai­suus?

Kun­nil­le tuu­li­voi­maa mark­ki­noi­daan ve­ro­tu­loil­la. Maa­no­mis­ta­jil­le lu­va­taan vuok­ra­tu­lo­ja. Mut­ta kuka kan­taa ko­ko­nais­ris­kin? Kuka vas­taa, jos säh­kön hin­ta ro­mah­taa, han­keyh­tiö vaih­taa omis­ta­jaa, pur­ku­kus­tan­nuk­set jää­vät epä­sel­vik­si tai ym­pä­ris­tö­hai­tat osoit­tau­tu­vat ar­vi­oi­tua suu­rem­mik­si?

Tuu­li­voi­ma ei myös­kään pois­ta säh­kö­jär­jes­tel­män pe­ru­son­gel­maa: säh­köä syn­tyy sil­loin kun tuu­lee, ei vält­tä­mät­tä sil­loin kun sitä tar­vi­taan. Mitä enem­män säh­kön­tuo­tan­to no­jaa sää­hän, sitä enem­män tar­vi­taan va­ra­voi­maa, sää­töä, siir­to­yh­teyk­siä ja va­ras­toin­tia. Näi­den kus­tan­nuk­sia ei ai­na las­ke­ta mu­kaan sii­hen kau­nii­seen ta­ri­naan, jos­sa tuu­li­voi­ma on vain hal­paa ja puh­das­ta.

Myös il­mas­to­po­li­tii­kan ra­ha­vir­rat an­sait­se­vat kriit­ti­sen tar­kas­te­lun. Pääs­tö­kaup­pa, vih­re­ät si­joi­tus­tuot­teet, EU-ra­hoi­tus ja kan­sain­vä­li­set il­mas­to­ta­voit­teet ovat syn­nyt­tä­neet val­ta­van mark­ki­nan, jos­sa Suo­mi on vaa­ras­sa jää­dä al­ta­vas­taa­jak­si. Me tar­jo­am­me maa-alu­eet, luon­non ja mi­ni­maa­li­sen, jy­rät­tä­vis­sä ole­van, pai­kal­li­sen vas­tus­tuk­set – muut ke­rää­vät tuo­tot, meil­le Suo­meen jää kaik­ki hai­tat ja lop­pu­las­ku mak­set­ta­vak­si.

Tämä ei tar­koi­ta, et­tä tuu­li­voi­ma oli­si ai­na vää­rin. Oi­ke­as­sa pai­kas­sa, jär­ke­väl­lä omis­tus­ra­ken­teel­la ja ai­dos­ti pai­kal­li­set ih­mi­set huo­mi­oi­den se voi ol­la osa toi­mi­vaa ener­gi­a­jär­jes­tel­mää. Mut­ta ny­kyi­nen ke­hi­tys näyt­tää lii­an usein sil­tä, et­tä Suo­mea koh­del­laan Eu­roo­pan vih­re­än siir­ty­män riis­tet­tä­vis­sä ole­va­na ba­naa­ni­val­ti­o­na.

Suo­mi ei saa ol­la tuu­li­voi­ma­loi­den kaa­to­paik­ka, sil­loin kun oma­kin vih­re­än ener­gi­an oma­va­rai­suus jää vuo­si­kym­me­nik­si täyt­tä­mät­tä, sil­lä han­keyh­ti­öt on usein taus­ta­ra­hoi­tet­tu si­ten, et­tä omis­tus­poh­ja os­taa yli vuo­si­kym­me­nek­si eteen­päin pääs­tö­kau­pan kal­tai­ses­ti alu­eel­la tuo­te­tun "vih­re­än ener­gi­an", jon­ka jäl­keen Suo­mi vas­ta al­kai­si saa­da sitä omaan ener­gi­a­tuo­tan­to­muo­don ta­voit­tee­seen­sa las­ket­ta­vak­si, kun tuo­tan­to­a­lue on jo käyt­töi­kän­sä pääs­sä muu­ten­kin.

Mei­dän on us­kal­let­ta­va ky­syä ko­vem­pia ky­sy­myk­siä: kuka omis­taa, kuka hyö­tyy, kuka mak­saa ja kuka jää kat­so­maan tuu­li­myl­ly­jen pyö­ri­mis­tä ik­ku­nas­taan ja lo­pul­ta myl­ly­jen raa­to­ja sekä jäl­keen jä­tet­tä­viä be­to­ni­jal­ko­ja.

Vih­reä siir­ty­mä ei ole vih­reä, jos sen hin­ta mak­se­taan pai­kal­li­sel­la luon­nol­la, kun­ta­lais­ten asu­mis­rau­hal­la ja suo­ma­lais­ten pää­tös­val­lan me­ne­tyk­sel­lä sekä suo­ma­lai­sen säh­kö­ver­kon luo­tet­ta­vuu­del­la. Luo­tet­ta­vuut­ta­kin kun yri­te­tään tur­va­ta ener­gi­a­va­ras­toil­la ak­ku­jen muo­dos­sa. Lo­pul­ta kai­ken ak­ku­mää­rän, au­rin­ko­pa­nee­lien ja li­säinf­ran sekä säh­kö­ver­kon kuor­man ta­soit­ta­mi­sek­si teh­dyn ma­te­ri­aa­lin tuot­ta­mi­seen on men­nyt jo kaik­ki etu "vih­re­äs­tä ener­gi­as­ta" en­nen tu­ki­tuot­tei­den­kin elin­kaa­ren pää­tä.

Tär­keim­pä­nä on tie­dos­taa, et­tä il­mas­ton­muu­tos­hui­jauk­sel­la on ra­has­tet­tu ja py­ri­tään jat­kos­sa­kin ra­has­ta­maan. To­del­li­suu­des­sa il­mas­sa on 78 % typ­peä, 21 % hap­pea ja 0,04 % sitä pal­jon par­jat­tua hii­li­di­ok­si­dia, jos­ta luon­to it­se tuot­taa 96 %. Il­man hii­li­di­ok­si­dia ei oli­si elä­mää, kos­ka kas­vit tar­vit­se­vat sitä yh­teyt­tä­mi­seen. Fos­sii­li­sia ener­gi­an­läh­tei­tä ei pidä so­ke­as­ti yrit­tää kor­va­ta esim. tuu­li­voi­mal­la.

Lau­ri Saa­re­la

Jari Lai­ho