Varautuminen on päivän sana ja sen parina puhutaan usein resilienssistä.
Resilienssi on yksilötasolla psyykkistä selviytymiskykyä ja joustavuutta, mutta myös yhteisö; kylä, yhdistys tai kunta, voi olla resilientti. Tällaisella yhteisöllä on kyky varautua, palautua ja uudistua ulkoisesta häiriötilanteesta tai kriisistä sekä kyky mobilisoida resurssit muutostilanteessa.
Maaseudulla yhteisöllistä resilienssiä on harjoiteltu jo pitkään ennen varautumiskeskustelujakin.
Maatalouden rakennemuutos on pakottanut ihmiset pohtimaan kylien tulevaisuutta jo vuosikymmenet sitten. Sitten kyliltä poistuivat pankit, kaupat ja nyt yhä useammin myös koulut. Vuonna 2009 aika moni varsinaissuomalainen menetti myös tutun ja turvallisen lähikuntansa.
Miten näihin menetyksiin reagoidaan? Menetetäänkö loppukin tulevaisuudenusko vai lähdetäänkö miettimään jotain paikallista ratkaisua?
Yhteisötasolla on esimerkiksi varsin monella kylällä lunastettu perinteinen kokoontumispaikka eli entinen kyläkoulu kylätaloksi ja, yllättävää kyllä, pystytty ylläpitämään sitä resurssitehokkaammin kuin kunta aikanaan. Katon alta saattaa löytyä jopa jotain uusia palveluja ja katon päällä tuotetaan uusiutuvaa energiaa. Muutos on järkytyksestä huolimatta avannut uusia mahdollisuuksia.
Jopa kylän käsite kertoo muutokseen sopeutumisesta. Suomalainen kylärakenne on usein melko hajautunut vailla selkeitä rajoja eli ihmiset ovat itse määritelleet yhteisöllisen toiminnan alueet. Koulupiirit olivat aikanaan hyvä peruste kylätoiminnalle, sittemmin etenkin kuntaliitokset ovat tehneet entisistä kuntakeskuksista ja jopa pienistä kunnista uusia toiminnallisia kyliä entisten rinnalle.
Maailma ei ole menossa ainakaan helpompaan suuntaan. Itärajan takaisia suunnitelmia voidaan vain arvailla, mutta ilmastonmuutos äärisäineen ja muine haasteineen etenee joka tapauksessa. Logistiset haasteet maailmalla pistävät miettimään huoltovarmuutta. Valtion ja kuntien taloudet sakkaavat.
Pienten yhteisöjen mahdollisuudet vaikuttaa laajempiin yhteiskunnallisiin tai ekologisiin muutoksiin ovat suurelta osin rajalliset. Kylillä on kuitenkin monia resilienssiä edistäviä vahvuuksia, kuten paikallistuntemus, yhteisöllisyys ja kokemukset omatoimisesta selviytymisestä sekä kyky toimia kestävästi.
Käytännössä muutokseen sopeutuvan yhteisön vahvuuksia voi tarkastella neljässä kategoriassa.
Ensimmäinen osa-alue ovat hyvinvoivat ja sitoutuneet ihmiset. Yhteisön jäsenet voivat fyysisesti ja psyykkisesti hyvin ja yhteisössä olo koetaan turvalliseksi. Siellä tunnetaan naapurit, harrastetaan yhdessä ja luonto on lähellä. Yhteisössä ollaan innokkaita oppimaan ja osaamista myös jaetaan.
Resilienssi yhteisö on kiinnostunut paikallistalouden kehittämisestä.
Paikalliset yrittäjät ovat olennainen osa yhteisöä. Yhteisessä käytössä olevat kylätalot ja tavarat paljastavat, että jakamis- ja kiertotalous eivät ole ihan vieraita ja jonkinasteista omavaraisuuttakin tavoitellaan.
Muutosta hallitseva yhteisö toimii myös osana verkostoja, jotka edistävät ja aikaansaavat yhteistyötä ja vastavuoroisuutta yhteisiä hyötyjä tavoiteltaessa. Muutosjoustavalla kylällä on kumppaneita muista yhteisöistä, yhdistyksistä, kunnasta ja viranomaisista. Tämä on olennaista myös yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta tavoiteltaessa.
Neljänneksi sopeutuvan yhteisön luovassa ja sallivassa toimintakulttuurissa uudet ajatukset, kokeilut ja avoin vuorovaikutus ovat arvostettuja. Uusia toimintatapoja testataan rohkeasti. Ajattelu ja rakenteet muuttuvat tarpeen ja tilanteen mukaan. Syntyy sosiaalisia ja teknisiä innovaatioita.
Muutossopeutuvuus vaatii kyläyhteisöltä suunnitelmallisuutta ja omien voimavarojen kartoittamista. Suomen Kylät ry:n Kylävara-konsepti on hyvä työkalu erilaisiin häiriö- ja poikkeustilanteisiin. Varsin monella Varsinais-Suomen kunnalla on käynnissä tai käynnistymässä Älykäs kylä -hankkeita, jotka osaltaan tulevat lisäämään erilaisia toimintamalleja.
Tauno Linkoranta
Toiminnanjohtaja
Varsinais-Suomen Kylät ry