Mynämäellä nähtiin hiljattain tapaus, jossa maanviljelijä ajoi ison määrän biolaitoksen lannoitetta metsään kallion päälle. Jokainen asiaa tunteva tietää, että tällainen toiminta rikkoo suoraan nitraattiasetusta.
Kyseessä ei ollut pieni vahinko, vaan massiivinen määrä ravinnerikasta lannoitetta paikassa, josta ravinnevalumat päätyvät läheiseen Kivijärveen. Tämä ei vielä riittänyt herättämään tarpeeksi huolta, vaan kyseinen viljelijä levitti sateiden jälkeen lannoitteen veden kyllästämään peltoon liian pienelle pinta-alalle. Jotta asia ei olisi ollut tarpeeksi vakava, niin nitraattiasetuksen maksimilannoitemäärää rikottiin reippaasti.
Kaiken tämän lisäksi pellolta pintavalumat päätyivät ojaan, joka johtaa Kivijärveen. Myöskään multausvaatimusta ei noudatettu ajallaan. Nitraattiasetuksesta ei löydy kohtaa, jota tässä tapauksessa ei olisi rikottu.
Valitettavasti kyseisen maanviljelijän toiminnassa on ollut jo pitkään paljon muitakin puutteita, eikä tämä tapaus ollut mikään erillinen lipsahdus tai vahinko. Mikä saa toiminnan ajautumaan sellaiseen solmuun, että lakien ja säädösten noudattaminen tuntuu muodostuvan mahdottomaksi? Maatalouden ahdinko on todellinen, mutta jos sääntöjen oikominen ja normien laiminlyönti muuttuvat jatkuvaksi toimintatavaksi, ollaan vaarallisella tiellä.
Onkin syytä muistaa ja tiedostaa, miksi maataloustukia maksetaan. Tukien maksatuksen ehtona ja perimmäisenä tarkoituksena on nimenomaan se, että lakisääteisiä asetuksia ja ympäristövelvoitteita noudatetaan.
Ympäristökorvaus ja muut tuet eivät ole automaattinen sosiaalietuus, vaan yhteiskunnan maksama korvaus siitä, että ruoantuotanto tapahtuu kestävästi ja ympäristöä kunnioittaen. Nitraattiasetuksen ja muiden normien noudattaminen on näiden tukien ehdoton vähimmäisvaatimus.
Tapauksessa ihmetyttää kunnan ympäristöviranomaisen toiminta tai paremminkin toimimattomuus. Aluksi viranomainen ei nähtävästi nähnyt asiassa mitään suurta ongelmaa. Vasta muiden viranomaisten kyselyiden ja kansalaisten yhteydenottojen jälkeen, reilun viikon viiveellä, ympäristötarkastaja antoi päivämäärän, jolloin lannoite pitää olla pois metsästä. Lopputuloksena oli monen päivän lisäaika jo yli kaksi viikkoa metsässä olevan lannoitteen pois siirtämiselle.
Mitään ravinnevalumien estävää toimintaa ei lannoitekasalle tehty. Lannoitekasaa ei myöskään siirretty ennen kovia sateita, jotka olivat tiedossa.
Kansalaisena kysyn, miksi ympäristötarkastajien suhtautuminen lakisääteisten tehtäviensä hoitoon on näin välinpitämätöntä? Ympäristöviranomaisen tehostetun valvonnan ja selkeiden sääntöjen pitäisi olla kaikkien etu, myös niiden rehellisten viljelijöiden, jotka hoitavat asiansa sääntöjen mukaan ja kantavat vastuun omasta lähiympäristöstään.
Onko maatalouden taloudellinen tilanne ajautunut jo sellaiseen pisteeseen, että sääntöjen oikominen ja ympäristön vaarantaminen nähdään ainoana keinona pärjätä? Onko kunnan ympäristövalvonta todella sitä varten, että se reagoi vasta silloin, kun paine ulkopuolelta kasvaa liian suureksi?
Ympäristön pilaantuminen ei katso kalenteria eikä selittelyjä. Meillä on oikeus vaatia, että kunnan viranomaiset ottavat ympäristövaarat vakavasti ja valvovat lakeja ilman viivyttelyä tai silmien ummistamista.
Rehellisen viljelyn puolesta