Naantalin Vanhusten Tuki -yhdistys järjesti pääjoulujuhlan Naantalin seurakuntakeskuksessa. Meitä ikäihmisiä oli juhlimassa noin kahdensadan joukko. Ohjelma oli kohdistettu vanhemmalle väestölle. Tutut joululaulut raikuivat myös yli kahdeksankymppisten suusta vankalla rutiinilla.
Ohjelman esiintyjinä nuoret toivat tulevaisuudenuskoa. Seurakunnan sanoman juhlaan toi Naantalin seurakunnan kirkkoherra Jani Kairavuo tuoden hauskasti ja mielenkiintoisella tavalla esille traditiot, kuten joulun tuoksun, maun ja tunnelman.
Merimaskun seurakuntakodissa juhlittiin maanantaina. Kirkkoherramme Markku Ahlstrand huolehti yhteislaulujen säestyksestä ja taas raikuivat perinteiset joululaulut. Laulattajana toimi merimaskulainen Anna-Maj Palmgren esittäen myös yksinlauluja.
Merimaskussa nuorten tervehdyksen toi laulajaneitokainen Vilma Laurila, joka ukulelella itseään säestäen esitti herkällä äänellä tuttuja joulusävelmiä. Yhdistyksen puheenjohtaja Irmeli Vainio omassa tervehdyksessään kertoi Naantalin juhlassa mieliin tuoduista joulun maku- ja tuoksuelämyksistä.
Molemmissa juhlissa saimme vatsamme täyteen maukasta joulupuuroa ja sen päälle kahvit.
Meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit saanut olla mukana.
Eeva Auvinen
Merimasku