Saariston elinvoimaa ei voi mitata vain vakituisten asukkaiden määrällä. Kausiasukkaat ja turistit moninkertaistavat elinvoimaa merkittävästi sekä suoraan ihmismäärässä laskettuna, mutta myös mahdollistaen monipuolista elinkeinoelämää, erilaisia sosiaalisia kanssakäymisiä ja esimerkiksi elävöittämällä yhdistystoimintaa. Samalla myös peruspalveluiden tarve kasvaa vakituisten asukkaiden määrää suuremmaksi.
Saariston erityisyys ei ole vain mielipide vaan erityisasema on kirjattu lakiin. Saaristolain ansiosta saaristoisille kunnille ja hyvinvointialueille maksetaan valtion osuuksissa saaristolisää, jotta palvelut pystytään tuottamaan myös saariston olosuhteissa.
Varhalle saaristolisää maksetaan ylivoimaisesti eniten, yli 18 miljoonaa vuodessa. Tässä valossa onkin aika erikoista, että saariston vähäiset palvelut ovat jatkuvasti lakkautusuhan alla. Yksikköhintoja vertaillaan suoraan, eikä saaristolisää enää muisteta sen kilahdettua alueen yhteiseen kassaan.
Lakkautusuhka aiheuttaa saaristolle paljon harmia jo itsessään. Mahdolliset saaristoon muuttajat saattavat vaihtaa suunnitelmia, kun palveluiden jatkuvuus on koko ajan vaakalaudalla. Työntekijöiden saaminen vaikeutuu, kun potentiaaliset työnhakijat eivät uskalla vaihtaa työpaikkaa lakkautettaviksi kirjattuihin yksiköihin. Sitten näitä lakkautusuhan tuomia suoria seurauksia vielä käytetään argumentteina lakkauttamisen puolesta.
Tänään juhlitaan Itämeripäivää. Itämeri tarvitsee puolustajansa ja Itämeren saartamien saarien asukkaat pitää huomioida päätöksenteossa vähintään laissa tarkoitetulla tavalla. Hyvää Itämeripäivää!
Meeri Tengström
Kustavi