Suo­mes­sa va­rau­dut­tiin so­tien jäl­keen Neu­vos­to­lii­ton mah­dol­li­seen uu­teen uh­kaan. Asei­ta kät­ket­tiin koko val­ta­kun­nan alu­eel­la ha­ja­va­ras­toin­ti­na. Pää­pai­no oli Ou­lun seu­tu ja siel­lä myös en­sim­mäi­set pal­jas­tuk­set tu­li­vat ase­va­ras­to­jen ole­mas­sa­o­los­ta.

Pal­jas­tu­mi­sel­la oli myön­tei­nen vai­ku­tus maan­puo­lus­tuk­sen kan­nal­ta: Sta­lin ym­mär­si, et­tä Suo­mi oli va­rau­tu­nut sis­si­so­taan.

Ase­va­ras­to­ja oli koko val­ta­kun­nan alu­eel­la, myös Ka­lan­nis­sa. Va­ras­to­pai­kat ja mu­ka­na ole­vat hen­ki­löt yri­tet­tiin pi­tää sa­lai­si­na ja sii­nä myös on­nis­tut­tiin Ka­lan­nis­sa, vaik­ka myö­hem­min oli­vat val­von­ta­ko­mis­si­on mää­rää­mät kuu­lus­te­lut. Ka­lan­nis­sa ke­tään ei saa­tu kiin­ni.

Ase­kät­ken­nän joh­ta­ja­na Ka­lan­nis­sa oli Ee­ro Au­la ja toi­si­na kes­kei­si­nä hen­ki­löi­nä oli­vat Bern­hard Ha­rik­ka­la ja F.M. Kar­ra­kos­ki, joka oli van­hin Ka­lan­nis­ta so­taan osal­lis­tu­nut sekä Kus­taa Ne­va­vuo­ri. En tie­dä kaik­kia. Ka­lan­nis­ta läh­töi­sin ole­va Nii­lo Va­po­la oli yh­teys­hen­ki­lö My­nä­mä­en ja Un­to Luk­ka­la Lai­ti­lan ase­kät­ki­jöi­hin. Luk­ka­la jou­tui ko­vim­man kuu­lus­te­lun alai­sek­si, mut­ta ei hän­tä­kään saa­tu kiin­ni.

Ka­lan­nis­sa kes­kei­set hen­ki­löt asei­den kul­je­tuk­sis­sa oli­vat Erk­ki Suo­me­la ja Mik­ko Rai­ta. Olen ol­lut mo­lem­pien kans­sa pal­jon te­ke­mi­sis­sä, Suo­me­lan kans­sa maa­ta­lous­tuot­ta­jien asi­as­sa ja Rai­dan kans­sa, kun hä­nel­lä oli au­to­kor­jaa­mo ja tein sil­loin siel­lä osan trak­to­rei­den huol­los­ta. Kum­pi­kaan ei pu­hu­nut kos­kaan ase­kät­ken­tään liit­ty­vis­tä asi­ois­ta.

Jos piir­re­tään ym­py­rä kah­den ki­lo­met­rin har­pil­la Ka­lan­nin kir­kos­ta, niin aseet ja am­muk­set oli­vat sen si­säl­lä. Ka­lan­nin ul­ko­puo­lel­la ase­va­ras­to­ja oli Veh­maan­tien var­rel­la Kreu­lan ta­los­sa ja Lo­ka­lah­teen päin me­ren lä­hel­lä Heik­ka­lan ta­los­sa, jos­sa oli myös isom­pia asei­ta.

Koko jär­jes­tel­män pur­ka­mi­nen ja asei­den hä­vit­tä­mi­nen 1950-lu­vun alus­sa oli­vat sa­lai­nen ope­raa­tio. Eräi­den hen­ki­lö­suh­tei­den ta­kia olin täs­sä lop­pu­sel­vit­te­lys­sä osit­tain mu­ka­na oman so­ta­vä­en­pal­ve­lu­sai­ka­ni jäl­keen.

So­tien jäl­keen oli asei­den li­säk­si muu­ta­kin ar­ka­luon­tois­ta ta­va­raa, jota pii­lo­tet­tiin. Yk­si asia on jää­nyt sel­vit­tä­mät­tä. Ka­lan­nin lo­til­la oli Lot­ta-mer­kil­lä va­rus­tet­tu pos­lii­ni­as­ti­as­to, jota vuok­rat­tiin juh­lia var­ten, mut­ta as­ti­as­toa ei ole löy­ty­nyt.

Hy­vin to­den­nä­köis­tä on, et­tä edel­leen on asei­ta ja pa­nok­sia jos­sa­kin.

Jat­ko­so­dan jäl­keen teh­tiin ase­kät­ken­tä, mut­ta jo tal­vi­so­dan jäl­keen oli va­rau­dut­tu mah­dol­li­seen uu­teen uh­kaan. Isä­ni oli tal­vi­so­das­sa koko ajan Sum­man loh­kol­la ja pe­rään­ty­mi­sen jäl­keen vii­mei­sek­si Kärs­ti­län­jär­ven ran­nal­la, jos­sa ko­ne­ki­vää­ri­a­se­mat oli­vat lu­mi­han­ges­sa. Kun tais­te­lut päät­tyi­vät, isä­ni komp­pa­ni­an noin 100 mie­hes­tä oli jäl­jel­lä 14.

Tal­vi­so­dan jäl­kei­nen ai­ka oli le­vo­ton Neu­vos­to­lii­ton jat­ku­van pai­nos­tuk­sen al­la. Isäl­lä­ni oli ke­vääl­lä 1940 ko­to­na kym­me­nen ki­vää­riä, Suo­mi-ko­ne­pis­too­li ja ve­nä­läi­nen pi­ka­ki­vää­ri Degt­ja­rev, lem­pi­ni­mel­tään Em­ma. Suo­mi sai tal­vi­so­das­sa Em­ma-pi­ka­ki­vää­re­jä so­ta­saa­liik­si niin pal­jon, et­tä nii­tä riit­ti jat­ko­so­das­sa kai­kil­le jouk­ko-osas­toil­le. Kun olin ar­mei­jas­sa 1949–1950, näi­tä pi­ka­ki­vää­re­jä oli edel­leen käy­tös­sä. Pi­ka­ki­vää­rin lem­pi­ni­mi tuli Em­ma-ni­mi­ses­tä lau­lus­ta, joka oli sil­loin suo­sit­tu ja ki­vää­rin pa­nos­li­pas muis­tut­ti ää­ni­le­vyä.

Isä­ni ei ker­to­nut sa­nal­la­kaan tal­vi­so­das­ta ei­kä näis­tä aseis­ta. Jos­sain vai­hees­sa en­nen jat­ko­so­dan al­kua aseet hä­vi­si­vät ko­toa. Isä­ni kuu­lui suo­je­lus­kun­taan. Hän kaa­tui heti jat­ko­so­dan alus­sa Kol­laal­la, jos­sa kaa­tui sa­ma­na päi­vä­nä 80 mies­tä.

So­tien jäl­keen löy­sin na­ve­tan vin­til­tä huo­lel­li­ses­ti teh­dyn pa­ke­tin, jos­sa oli 500 ki­vää­rin­pat­ruu­naa. Lä­he­tin ne puo­lus­tus­voi­mil­le luo­tet­ta­van avus­ta­jan vä­li­tyk­sel­lä niin, et­tä pat­ruu­noi­den al­ku­pe­rä ei tul­lut il­mi.

Meil­le tuli jat­ko­so­dan ai­ka­na sak­sa­lai­nen pie­ni­ko­koi­nen ku­va­leh­ti Sig­naa­li. Se oli Sak­san ar­mei­jan pro­pa­gan­da­leh­ti ja sitä pai­net­tiin 30 kie­lel­lä. Leh­ti il­mes­tyi epä­sään­nöl­li­ses­ti noin ker­ran kuu­kau­des­sa.

Us­koin leh­den jut­tui­hin jat­ko­so­dan alus­sa, mut­ta kun so­tau­u­ti­sis­sa al­koi kuu­lua tie­to­ja Sta­ling­ra­din an­tau­tu­mi­ses­ta ja sak­sa­lais­ten ka­tast­ro­fis­ta Kurs­kin pans­sa­ri­tais­te­lus­sa, aloin epäil­lä, et­tä Sak­sa hä­vi­ää koko so­dan ja kuin­ka Suo­men käy. Kan­nak­sen suur­hyök­käys ja Vii­pu­rin no­pea me­ne­tys pe­läs­tyt­ti­vät koko Suo­men kan­san.

Ajat­te­lin sil­loin, osaan­ko ol­la riit­tä­vän hyvä kom­mu­nis­ti, et­tä elä­mä yleen­sä on mah­dol­lis­ta. Suu­ri epä­var­muus oli sil­loin val­lit­se­va.

Kau­no Pie­ti­lä

Ka­lan­ti