EU komissio
Eurooppalaisiin kansalaispaneeleihin kokoontuu eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä kaikista EU-maista
Demokratian kannalta tärkeitä kysymyksiä eivät pohdi vain poliitikot ja virkamiehet. Kutsu eurooppalaiseen kansalaispaneeliin voi tulla ihmiselle, joka ei ole koskaan osallistunut politiikkaan. Euroopan komission järjestämissä kansalaispaneeleissa aloitteiden ja toimintalinjojen valmisteluun tuodaan mukaan myös tavalliset ihmiset ja heidän kokemuksensa. Euroopan varautuminen kriiseihin, EU:n budjetin painopisteet ja luottamuksen vahvistaminen demokraattiseen päätöksentekoon ovat kaikkien yhteisiä asioita, joita pohtimaan kootaan kansalaisia kaikista 27 EU-maasta.
150 satunnaisesti valittua kansalaista perehtyvät paneelin aiheeseen, keskustelevat siitä yhdessä ja laativat suosituksia komissiolle. Osallistujilta ei odoteta erityistä asiantuntijuutta aiheesta tai valmiita mielipiteitä, vaan tärkeintä on tuoda keskusteluun omia kokemuksia, kuunnella muita ja tarkastella kysymystä useasta näkökulmasta.
Osallistujat eivät hae paneeliin itse, vaan heidät rekrytoidaan satunnaisotannalla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että osallistujajoukko muodostuisi täysin sattumanvaraisesti. Tavoitteena on koota mahdollisimman monipuolinen pienoiskuva EU:n väestöstä. Valinnassa huomioidaan esimerkiksi ikä, sukupuoli, koulutustaso, ammatillinen ja sosioekonominen tausta sekä se, asuuko henkilö kaupungissa vai maaseudulla. Mukaan pyritään saamaan myös eri tavoin Euroopan unioniin suhtautuvia ihmisiä.
EU komissio
Työ alkaa ideoiden kokoamisesta, eli osallistujat kartoittavat aiheen tärkeimmät ongelmat ja mahdolliset ratkaisut, joita on syytä tarkastella lähemmin. Seuraavassa vaiheessa ehdotuksia kehitetään ja arvioidaan pienryhmissä. Panelistit tutustuvat myös toistensa työhön ja täydentävät muiden ryhmien ajatuksia. Tarkoituksena ei ole voittaa väittelyä tai saada omaa ajatusta läpi sellaisenaan.
Osallistujille tarjotaan tietoa, ohjausta ja kielellistä tukea koko prosessin ajan, jotta he voivat löytää erilaisista lähtökohdista ratkaisuja, joiden taakse paneeli voi yhdessä asettua. Lopulta paneelin päätösistunnossa ehdotuksista muotoillaan yhteiset suositukset Euroopan komissiolle.
Kuluvan syksyn paneelissa käsitellään demokratian kriisinkestävyyttä. Osallistujat pohtivat esimerkiksi disinformaatiota, yhteiskunnallista vastakkainasettelua eli polarisaatiota ja luottamuksen heikkenemistä. Keskustelussa jaetaan arjen kokemuksia siitä, miten tietoa löydetään, tulevatko ihmiset kuulluiksi ja voivatko he osallistua demokraattiseen toimintaan.
Kansalaispaneeli ei laadi lakeja eikä korvaa vaaleilla valittuja päättäjiä. Sen suositukset täydentävät edustuksellista demokratiaa ja tuovat valmisteluun erilaisista elämäntilanteista kumpuavia näkemyksiä ja kokemuksia, jotka voisivat jäädä huomiotta pelkän asiantuntijatiedon tai poliittisen keskustelun pohjalta.
Panelistien yhteinen työ voi saada aikaan konkreettisia muutoksia päätöksentekoon. Vaikutuksia voi myös seurata, sillä lopulliset suositukset julkaistaan kansalaispaneelin loppuraportissa ja komissio raportoi, miten ehdotukset on otettu huomioon ja miltä osin niitä on hyödynnetty.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä. Evästeiden hallinta