Kilpi-viikon avauspäivässä nähdään pienoismusikaali Det blir bara värre.
Cata Portin
Kirjailija Volter Kilvelle omistettua monitaiteista kirjallisuusfestivaalia vietetään kesäisessä Kustavin saaristossa keskiviikosta sunnuntaihin 9.–13.7. Kirjallisuusfestivaali tunnetaan korkeatasoisesta, mutta helposti lähestyttävästä tiedettä ja taidetta yhdistävästä ohjelmasta.
Ohjelmisto koostuu yleisöluennoista, työpajoista, keskustelutilaisuuksista, teatteriryhmien esityksistä, musiikista, retkistä Volter Kilven maisemiin maalla ja merellä sekä muusta oheisohjelmasta.
Kirjallisuusviikko suuntaa katseen tänä vuonna Valoihin ja Varjoihin. Kirjallisuuden kaanoniin, lehtien palstoille, taidemaailman eliittiin ja historiaan pääsevät vain harvat ja usein sattuman takia valitut. Festivaalilla kysytään, mitä kaikkea hienoa jää varjoon, marginaaliin ja unohduksiin.
Festivaalin kohokohtia ovat muun muassa keskiviikkona nähtävä, Marielle Eklund-Vasaman käsikirjoittama ja ohjaama ruotsinkielinen pienoismusikaali Det Blir bara värre, torstain Soiva Kivi -luentokonsertti, jossa kuullaan Juha Hurmeen luennointia Aleksi Parviaisen ja Marie Körkön musiikin ohella sekä perjantaina Elina Kilkun ohjaama uutuusesitys Hagar Olssonin näytelmästä S.O.S.
Lauantaina on vuorossa Elviira Davidowin Houkka – yhteiseksi hyväksi, sekä Pinja Hahtolan Saa rumiakin tanssittaa – Siiri Angerkosken opissa.
Festivaalilla nähdään Juha Hurmeen ohjaamat esitykset Leo ja Liina sekä 30. merkkivuottaan juhliva Albatrossin tarina, jonka juhlanäytös ja paneelikeskustelu päättävät festivaalin sunnuntaina.