Raija Kilpeläinen-Somero lausuu runoja ja Jouni Somero soittaa pianomusiikkia Uudenkaupungin konsertissa.
Uudenkaupungin Vanhassa kirkossa keskiviikkona 1.8. klo 18 kuultavassa konsertissa hiljennytään runouden ja musiikin äärelle, kun Raija Kilpeläinen-Somero lausuu Tuula Järvisen runoja ja Jouni Somero soittaa J.S. Bachin pianomusiikkia sekä omia koraalipohjaisia sävellyksiään.
Raija Kilpeläinen-Somero musiikkiluokkien ja esitystaidon opettaja on opiskellut laulua ja suullista esitystaitoa Suomessa ja Saksassa. Hänen puolisonsa pianisti Jouni Somero puolestaan on soittanut yli 3300 konserttia eri puolilla maailmaa. Somero on tehnyt yhteistyötä useiden koti- ja ulkomaisten laulajien, instrumentalistien ja kapellimestarien kanssa. Hän on myös eniten levyttänyt suomalainen pianisti: levytyksiä eri levymerkeillä on kertynyt yhteensä yli 100.
Pariskunta tutustui Tuula ja Matti Järviseen Lapissa liikunnallisissa merkeissä. Ystävystyttyään Raija sai luettavakseen Tuulan runoja, ja runot päätyivät mukaan konserttiin, joka koostui Jorma Hynnisen laulamista elämänkaarilauluista ja Tuula Järvisen runoista. Sen pohjalta syntyi ajatus omaan konserttikokonaisuuteen, jossa runot yhdistyvät pianomusiikkiin.
Konsertissa kuultavat pianokappaleet on viimeistä lukuun ottamatta tehty koraalien pohjalta. Mukana on niin Bachin säveltämiä koraalipreludeja ja niiden sovituksia kuin Jouni Someron omia sävellyksiä.
Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma on maksullinen.