My­nä­mä­en lu­ki­on sak­san kie­len leh­to­ri Rau­ni Ruos­tee­no­ja me­neh­tyi 85-vuo­ti­aa­na 9.11.2021. Hän syn­tyi suur­per­hee­seen Eu­ras­sa 17. päi­vä­nä jou­lu­kuu­ta vuon­na 1935. Ruos­tee­no­jan lap­suut­ta var­jos­ti sy­dän­vi­ka. Sai­rau­des­ta huo­li­mat­ta hän jak­soi käy­dä kou­lua, en­sin Eu­ras­sa, sit­ten Po­ris­sa. Yli­op­pi­laik­si hän pää­si Eu­ran yh­teis­kou­lus­ta ja jat­koi opin­to­jaan Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa, jos­ta hän val­mis­tui fi­lo­so­fi­an kan­di­daa­tik­si eri­no­mai­sin ar­vo­sa­noin pää­ai­nee­naan sak­sa ja si­vu­ai­nee­naan eng­lan­ti. Hän opis­ke­li ri­pe­äs­ti. Sy­dä­men toi­min­nan vai­keu­det kui­ten­kin jat­kui­vat, ja hän pää­tyi vaa­ti­vaan leik­kauk­seen. Toi­pu­mi­nen kes­ti kau­an. Hän läh­ti vuo­den sti­pen­di­aa­tik­si Sak­saan, Münche­niin. Yli­o­pis­to-opin­not ja kult­tuu­ri­rien­not täyt­ti­vät Ruos­tee­no­jan elä­män, ja hän naut­ti mo­ni­puo­li­ses­ta kult­tuu­ri­tar­jon­nas­ta.

Sak­sas­ta Ruos­tee­no­ja saa­pui My­nä­mä­en yh­teis­kou­luun hoi­ta­maan sak­san ja eng­lan­nin kie­len vir­kaa. Hän toi tul­les­saan tuu­lah­duk­sen kan­sain­vä­li­syyt­tä ja tem­pai­si opis­ke­li­jat mu­kaan­sa liki na­tii­vin sak­san­pu­hu­jan val­loit­ta­val­la vauh­dil­la. Hän vä­lit­ti opis­ke­li­joil­leen niin po­liit­tis­ta kuin kult­tuu­rie­lä­mää­kin. Suru-uu­ti­sen jul­kai­sun jäl­keen Ruos­tee­no­jan op­pi­laat muis­te­le­vat hän­tä Fa­ce­boo­kis­sa: “Lu­ke­nei­suus ja op­pi­nei­suus, sel­lai­nen iha­na ava­ra­kat­sei­nen si­vis­ty­nei­syys oli Rau­nil­le omi­nais­ta.” “Rau­nis­sa oli sel­lais­ta pulp­pu­a­vaa elä­män iloa ja ai­toa läm­pöä mei­tä opis­ke­li­joi­ta­kin koh­taan.”

Rau­ni Ruos­tee­no­ja toi­mi koko työ­i­kän­sä, yh­teen­sä 37,5 vuot­ta, My­nä­mä­en lu­ki­on ja yh­teis­kou­lun opet­ta­ja­na. Hän koh­ta­si jo­kai­sen opis­ke­li­jan yk­si­löl­li­ses­ti ja kan­nus­ti vah­vuuk­sia tu­kien. Pit­kän työ­u­ran li­säk­si Rau­ni Ruos­tee­no­jal­la oli mo­nia har­ras­tuk­sia. Hän mat­kus­te­li pal­jon ja naut­ti ku­va­tai­tees­ta, kir­jal­li­suu­des­ta, te­at­te­ris­ta ja mu­sii­kis­ta. Hän luki ja seu­ra­si yh­teis­kun­nal­lis­ta kes­kus­te­lua. Vä­lil­lä hän teki in­to­hi­moi­ses­ti kä­si­töi­tä: muun mu­as­sa re­ki­peit­to­ja, vil­la­nuk­ka­mat­to­ja, vaat­tei­ta. Eläk­keel­le läh­ties­sään hän jät­ti My­nä­mä­en lu­ki­on au­laan re­ki­pei­ton lah­jak­si kou­lu­yh­tei­söl­le ja sai täy­del­tä juh­la­sa­lil­ta rai­ku­vat ap­lo­dit.

Rau­ni Ruos­tee­no­jal­le luon­to, suku ja ys­tä­vät oli­vat tär­kei­tä. Ke­sä­mö­kil­lään hän viet­ti ai­kaa sis­kon­sa ja vel­jen­per­heen­sä kans­sa pi­han ta­pah­tu­mia tark­kail­len, mar­jas­ta­en, sie­nes­tä­en ja lu­kien.

Ilo ja kii­tol­li­suus elä­mäs­tä oli­vat hä­nel­le luon­tee­no­mai­sia. Hän koki, et­tä jo­kai­nen päi­vä on lah­ja, ja hän rie­muit­si elä­män pie­nis­tä ih­meis­tä. Hä­nel­lä oli kyky luo­da lä­hei­siä ih­mis­suh­tei­ta; sy­viä ys­tä­vyys­suh­tei­ta muo­dos­tui eri elä­män­vai­heis­sa. Hän toi­mi SPR:n va­paa­eh­toi­se­na ys­tä­vä­nä.

Ruos­tee­no­jal­la oli tii­viit yh­tey­det si­sa­ruk­siin­sa per­hei­neen. Al­le­kir­joit­ta­nut tun­tee­kin, et­tä olen saa­nut kak­si äi­tiä: oman äi­ti­ni ja äi­ti­ni sis­kon eli kum­mi­tä­ti­ni Rau­nin! Olim­me kir­jeen­vaih­to­ys­tä­viä sii­tä as­ti, kun olin noin kym­men­vuo­ti­as. Myö­hem­min lä­hei­nen si­teem­me vah­vis­tui jo­ka­päi­väi­sis­sä pu­he­luis­sa. Olin on­nel­li­nen eri­tyis­huo­mi­os­ta, ja olim­me sie­lun­si­sa­ria. Hän kan­nus­ti, kuun­te­li ja eläy­tyi. Lo­puk­si lai­naan Rau­nia: “Minä kii­tän si­nua si­nus­ta.”

Tel­le Knuut­ti­la, Rau­ni Ruos­tee­no­jan si­sa­ren­ty­tär ja kum­mi­tyt­tö