Vakan alueella ainakin kaksi metsästysseuraa on vienyt säännöllisesti lapsia hirvimetsälle jo parinkymmenen vuoden ajan. Lemun-Askaisten Metsästysseura Jahti aloitti molempien paikkakuntien kyläkoulujen kuudesluokkalaisten jahtiperinteen 21 vuotta sitten, ja suurin piirtein yhtä kauan on Karjalan Korvenkävijöiden väki ottanut hirvipassiin mukaansa Karjalan koulun 5.–6.-luokkalaiset joka toinen syksy.
Metsästysseura Jahdissa vanhemman polven metsästäjiä piti lämmitellä asiaa kohtaan 2,5 vuoden ajan. Äkkiseltään kun voisi ajatella, ettei metsästys ole lasten asia. Sittemmin koululaishirvijahdista on muodostunut seuralle syksyn kohokohta. Harva koululainenkaan jää pois jahtipäivästä, vaikka osallistuminen on vapaaehtoista. Päivä luonnossa jännittävän asian äärellä on elämys siitäkin huolimatta, että saalista ei tulisikaan.
Moni metsästysseura järjestää lähikoululaisille muunlaisia eräpäiviä, vaikka metsälle tositoimiin ei mentäisikään. Maaseudun koululaisilla on mahdollisuuksia, joista kaupunkilaislapset voivat vain haaveilla.
Voisiko elämyspäivälle metsästäjien parissa olla kysyntää myös kaupunkilaiskouluissa, tässäkö jonkinlainen markkinarako? Luultavasti pääsääntöisesti ei. Myönteisen – tai neutraalin – ja kielteisen asenteen rajan metsästystä kohtaan voisi melkein piirtää karttaan.
Jahdin metsästäjille yksi motiivi ottaa lapset metsälle mukaan on ennakkoasenteiden kitkeminen. Lapsilla tulisi olla oikeus tutustua metsästykseen itse, ja vasta sen myötä muodostaa asiasta oma mielipiteensä.
Metsästäjälle pellolla kirmaava hirvi tai peura on ruokalaji, johon on osuttava juuri oikeaan kohtaan ettei liha mene pilalle, mutta 12-vuotias näkee toisin. Moni pohtii eettisiä kysymyksiä kuten kasvissyöntiä jo varhaisessa iässä. Tällaiselle nuorelle merkitsee kuitenkin myös se, että verrattuna tehotuotettuun lihaan riista on se onnellisempi vaihtoehto. Eikä kukaan halua isoa sorkkaeläintä ainakaan konepellille.
Saara Huovinen