Haastattelupäivänä syksyn värit olivat vielä kirkkaimmillaan Minna Ylösen pihassa.
Sari Honkasalo
Kun mynämäkeläisen Minna Ylösen esimies ehdotti väitöskirjan tekoa, Ylönen ajatteli että "enhän minä mikään tutkija ole". Asia jäi kuitenkin muhimaan, ja johti siihen, että tänä syksynä Ylönen väitteli Turun yliopistossa terveystieteiden tohtoriksi.
Helsingissä syntynyt, Uudessakaupungissa koulut ylioppilaaksi asti käynyt Ylönen kouluttautui ensin apuhoitajaksi ja sitten sairaanhoitajaksi, ja työskenteli pitkään pääasiassa Turun kaupungilla sosiaali- ja terveydenhuollossa vanhusten laitoshoidossa.
Työuran edetessä tarjoutui mahdollisuus osallistua kehittämisprojekteihin, ja Ylönen innostui yliopisto-opiskelusta. Hän luki ensin hoitotieteen opintoja avoimessa yliopistossa ja kesäyliopistossa cum laudeen saakka, kunnes haki yliopistoon terveystieteen maisteriopintoihin valmistuen vuonna 2003.
Vanhustenhuollon osastonhoitajana ollessaan Ylöselle tarjoutui mahdollisuus työskennellä Turun terveystoimen hallinnossa hallintoylihoitajan alaisuudessa.
Sillä tiellä hän on edelleen, mutta väliin mahtuu yksi irtiotto.
– Olen aina ajatellut, että olen opettaja. Olenkin toiminut monia vuosia luento-opettajana ammattikorkeakoulussa, ammatti-instituutissa ja yliopistossa, ja hankin Hämeenlinnan ammatillisesta opettajakorkeakoulusta myös ammatillisen opettajan pätevyyden vuonna 2006.
Sen jälkeen Ylönen toimi kolme kuukautta päätoimisena luento-opettajana ammattikorkeakoulussa.
– Huomasin, että se ei välttämättä sitten ollut ainakaan silloin sitä mitä halusin päätoimisesti tehdä, ja palasin omaan työhöni.
Väitöskirjatutkimuksen Minna Ylönen aloitti vuonna 2012, jälleen kokonaan päätyön ohessa kuten aiemmatkin yliopisto-opinnot.
– Miksi näin olen vapaa-aikani käyttänyt, on täysin oma valinta. Ei tohtoriväitös minulle ammatillisesti tuo lisää palkkaa eikä muuta työkuvaani, vaan lisäarvona on ollut itseni kehittäminen.
Työ syvensi omia tietoja, ja toi uusia kansainvälisiäkin kokemuksia.
– Olen päässyt Eurooppaan kansainvälisiin konferensseihin esittämään omaa tutkimustani ja vuonna 2014 kahdeksi viikoksi Brasiliaan kansainvälisen vaihto-ohjelman kautta.
Ylönen kertoo aina arvostaneensa jatkuvan opiskelun ajattelua, ja tutkimustakin hän aikoo vielä jatkaa.
– Sitkeyttä väitöskirjan teko vaati, ja ehkä vähän vinksahtanutkin pitää olla, kun tällaista viisikymppisenä tekee, mutta kyllä se niin vei mukanaan.
Väitöksessä Minna Ylönen tutki, voidaanko kotihoidon hoitotyöntekijöiden tietopohjaa parantaa internet-pohjaisella täydennyskoulutuksella.
– Työhöni on vuosia kuulunut hoitotyön osaamisen varmentamiseen liittyvät kuviot ja täydennyskoulutuksen koordinaatio. Olen miettinyt, miten varmistetaan, että täydennyskoulutuksella oikeasti on vaikutuksia, ja miten valtakunnalliset hoitosuositukset ja näyttöön perustuva tieto jalkautetaan käytännön työhön.
Aiheeksi hän valitsi laskimohaavahoidon, koska haavojen esiintyvyys lisääntyy väestön ikääntyessä, ja useimmiten niitä hoidetaan kotihoidossa.
– Minua kiinnostaa se, miten hoitajan tulisi hoitaa potilasta kokonaisuutena, jotta haava paranisi tai niitä ei tulisi lainkaan.
Ylönen halusi tutkia aihetta kotihoidossa, koska aiempi tutkimus on keskittynyt laitosympäristöön, jossa hoitajalla on aina paikalla kollega tai lääkäri, jolta voi konsultoida.
–Kotihoidossa hoitaja on yksin, ja esimerkiksi kirjaamisen pitää olla kunnossa, jotta seuraava tietää, miten potilaan ja haavan tilanne on kehittynyt.
Tutkimus vahvisti Ylösen uumoilun siitä, että suositukset eivät ole hoitajien tiedossa niin hyvin kuin pitäisi. Hoitajat myös arvioivat tietonsa paremmaksi kuin ne ovat. Tutkimuksessa kehitetty opetusohjelma paransi sekä tietoja että hoitajien kykyä arvioida omaa tietoaan, mutta ei vaikuttanut taitoihin.
Tutkimuksessa oli mukana henkilökuntaa kahden kaupungin kotihoidosta. Haavahoidon käytännöt näyttävät vaihtelevan kaupunkien välillä, vaikka suositukset ovat samanlaiset koko Suomessa.
Yhtenä johtopäätöksenä onkin, että osaamisen ylläpitämiseksi on välttämätöntä luoda rakenteet, joilla uusi näyttöön perustuva tieto saadaan käyttöön ilman suuria investointeja henkilökunnan koulutukseen.
– Esimerkiksi Käypä hoito -suositukset ovat kaikkien ammattilaisten käytettävissä, ja niiden käyttöä konkreettisesti päivittäisessä hoidollisessa päätöksenteossa myös hoitotyössä olisi tärkeää tukea, Ylönen korostaa.
Sari Honkasalo
Fakta
Ikä: 54
Asuu: Mynämäen Sunilassa
Perhe: aviomies Ari ja kissat Teppo ja Topi
Ammatti: ylihoitaja
Harrastukset: ulkoilu, käsityöt, lukeminen
Motto: opiskelu kannattaa aina