Ukrainan sodan todellisuus menettää vähitellen alaa niin mediassa kuin suomalaisten mielissäkin. Käsityksemme sodasta arkipäiväistyy ja avuntarvetta ei rummuteta yhtä voimakkaasti kuin ennen. Kehityskulun viimeinen niitti oli dominoivan aseman saavuttanut Nato-keskustelu.
Vaikka teema on raskas, tulee sen esillä pysymisen eteen tehdä aktiivisesti töitä kaikilla tasoilla.
Tällä hetkellä Mynämäessä Saaren kartanossa työskentelevä ukrainalainen jazzlaulaja Mari Zhiginas jakoi lukijoille oman tarinansa. Kiovasta pommitusten keskeltä paennut Zhiginas painottaa sitä, kuinka sodan pysäyttämiseksi todellisuuden tulee pysyä pinnalla – eri näkökulmista kerrottuna.
Zhiginas kuvaa, kuinka jokaisella ukrainalaisella on oma tarinansa. Vakankin alueella asuu useita sotaa paenneita ukrainalaisia, joiden tarinat ansaitsisivat tulla nähdyksi ja kuulluksi. Kyseessä on siis myös paikallinen asia, sillä kodeistaan pakon edessä lähteneitä löytyy kauimmillaankin naapurikunnasta.
Kuitenkin Zhiginas kokee, että Suomessa ymmärrys sodasta on parempi kuin monessa muussa Euroopan maassa. Hänen mukaansa sodan koskettaessa henkilökohtaisesti, ymmärrys siitä muuttuu. Suomen omien sotien synnyttämä ymmärrys on Zhiginasin mukaan siirtynyt seuraaville sukupolville. Suomalaiset ovatkin osanneet tarjota ukrainalaisille vastakaikua ja ymmärrystä, mutta kontakteja saisi Zhiginasin mukaan olla enemmänkin.
Suomalaisten kykyä ymmärrykseen toi esiin myös Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola viikonloppuna puhuessaan Uudenkaupungin Rauhantorilla: Suomalaisilla on olemassa historiallista ymmärrystä. Tätä ymmärrystä ei kuitenkaan tule ottaa itsestään selvyytenä, vaan se pitää myös muistaa näyttää.
Käynnissä olevasta Nato-keskustelusta ja suurvaltapolitiikan kiemuroista huolimatta meidän pitäisi muistaa tavalliset ukrainalaiset – ne jotka ovat asuvat naapurissamme joko symbolisesti tai kirjaimellisesti.
Inka Laaksonen