Viime aikoina on kiinnitetty paljon huomiota nuorten liikennekäyttäytymiseen ja 17 vuotta täyttäneiden kuljettajien aiheuttamiin onnettomuuksiin, jotka pahimmillaan ovat johtaneet kuljettajan tai kanssamatkustajan kuolemaan. Haluaisin lähestyä ongelmaa vielä nuorempien, jopa lasten aiheuttamiin liikennetapaturmiin esimerkin kautta.
Viime vuoden loppukesällä nuori alle 15-vuotias poika ajoi sähköskootterilla kevyen liikenteen väylällä kävellyttä naishenkilöä takaapäin suoraan päälle aiheuttaen naiselle leikkaushoitoa vaatineita vammoja. Poika ei kertomansa mukaan ollut huomannut kauniina loppukesän päivänä suoralla tieosuudella kävellyttä naista.
Uskoo, ken haluaa. Surullista on se, että nuorten, vielä lasten liikennekäyttäytyminen on täysin holtitonta. Sähkölaudoilla ja -skoottereilla ajetaan katse kännykässä tai porukalla ajettaessa ajatukset ja tilannehuomio täysin muissa asioissa kuin liikenteessä mentaliteetilla: muut väistäkööt, minä tulen ja menen.
Alle 15-vuotiaat eivät ole oikeudellisessa vastuussa, joten poliisi on voimaton ja osin myös turhautunut tähän lain suomaan turvaan. Lapset selviävät tekosestaan ilman mitään sanktiota. Vanhemmat eivät ota vastuuta lastensa teoista liikenteessä, saati opettaisi tai ohjaisi, miten liikenteessä käyttäydytään, ehkäpä myös rankaisisi ”kullannuppujaan” tilanteen niin vaatiessa.
Kun ei tule minkäänlaisia seuraamuksia ja ainoastaan päänsilittelyä, niin oikeudentaju hämärtyy. Näiden lasten aikuistuessa ajokortti-ikään ovat alaikäisenä saatu liikennekulttuuri ja -kokemus hyvässä muistissa. Silloin on alla auto, suuremmat tehot ja nopeudet, joten jälki on rumaa myös jatkossa.
Olisikohan vanhempien korkea aika tehdä asialle jotain?
Pelokas kävelijä