Pekka Myllymäki näkee kirjoituksessaan V-SS 17.1.2024 vahvan vastakkainasettelun maaseudun ja kaupunkien ilmastotoimien välillä. Hän näyttää ajattelevan, että ilmastotoimet kohdistuvat vain maankäyttösektoriin, vaikka muilla sektoreilla ilmastotoimia on tehty jo pari vuosikymmentä. Maankäyttösektori – erityisesti metsäsektori – on nyt noussut keskusteluun, koska se on muuttunut nielusta päästönlähteeksi metsänhakkuiden vuoksi.
Myllymäen kirjoituksesta näkyy selvästi, miten huonosti tunnettuja EU:n ilmastopolitiikan ohjauskeinot ovat. Sääntely toimii kolmen eri mekanismin, EU:n päästökauppa-, taakanjako- ja maankäyttösektorien kautta. Kahteen viimeiseen kaivataan myös maaseudun osallistumista. Kukaan ei ole vaatinut maaseutua yksin ratkaisemaan ilmastonmuutoksen ongelmia.
EU:n päästökauppaan kuuluu vajaa puolet Suomen päästöistä. Päästökauppa asettaa katon ja sen kautta määräytyy hinta teollisuuden ja energiatuotantolaitosten hiilipäästöille. Yhdessä sovittu katon vähittäinen laskeminen nostaa suunnitellusti päästöyksiköiden hintaa ja ohjaa samalla ilmaston kannalta parempien menetelmien käyttöön. Suomessa alan päästöt ovat puolittuneet vertailuvuodesta 2005.
Rakennusten ja rakentamisen päästöt, jotka Myllymäki nostaa esiin, jakautuvat päästökauppa- ja taakanjakosektorille. Rakentamisen osalta rakennusaikainen energiankulutus on ylivoimaisesti suurin päästölähde, ja rakennusmateriaalien kuten betonin ja teräksen osuus neljännes. Koko rakennetun ympäristön hiilijalanjälki on laskenut 15 prosenttia vuodesta 2017 vuoteen 2021. (Vähähiilinen rakennusteollisuus 2035 -tiekartan päivitys 2024). Puurakentamista tulisi meidänkin mielestämme suosia ja tässä kuntapäättäjät ja kaavamääräykset ovat merkittävässä roolissa.
Taakanjakosektorin vähennykset ovat Suomen omien päätösten varassa. Tähän kuuluvat päästökauppaan kuulumattomat alat kuten tieliikenne (35 prosenttia vuonna 2022), maatalous (23 prosenttia), työkoneet (9 prosenttia), kaukolämpöön kuulumattomien rakennusten lämmitys (7 prosenttia) ja jätteiden käsittely (6 prosenttia). Kaikkiaan taakanjakosektorin päästöt ovat laskeneet 26 prosenttia vertailuvuodesta 2005. Jätteidenkäsittelyn päästöt ovat laskeneet 48 prosenttia, maatalouden 3 prosenttia (Ilmastovuosikertomus 2024).
Maankäyttösektorin (maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous) osalta on sovittu, ettei se saa tuottaa nettopäästöjä. Jos päästöjä on nieluja enemmän, tulee ero kompensoida taakanjakosektorin vaatimuksia kiristämällä. Näin on Suomessa käymässä, sillä metsät eivät enää vuoden 2021 jälkeen ole toimineen nieluina.
Myllymäki viittaa kirjoituksessaan EU:n ulkopuoliseen tuonnin aiheuttamaan hakkuuvuotoon. Vaarana on, että hiilipäästöt siirtyvät ulkomaankaupan kautta maihin, joissa päästörajoituksista ei välitetä. EU on ottamassa hiilitullit käyttöön monille tuontituotteille, kuten rauta, teräs, sementti ja lannoitteet. Puutavaraa tulli ei vielä koske. EU:n metsäkatoasetuksella pyritään kuitenkin vähentämään mm. kahvin, kaakaon, öljypalmun ja puun kulutuksemme muissa maissa aiheuttamaa metsäkatoa.
Myös metsien suojelu luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen hidastamiseksi saattaa johtaa hakkuuvuotoon, mutta tosiasiana pysyy, että suomalaista luontoa ja suomalaisten virkistysalueita emme voi suojella Brasiliassa tai Kiinassa. Ilmasto- ja luontotavoitteiden saavuttamisessa Suomen osana EU:ta on syytä näyttää mallia muille maille.
Lopuksi toteamme, että vaikka keskimääräisen helsinkiläiset päästöt ylittävätkin reilusti Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet, niin henkeä kohti lasketut päästöt ovat Mynämäellä yli kaksinkertaiset Helsinkiin verrattuna (kuntakohtaiset tiedot sivulta Hiilineutraali Suomi 2024).
Irma Saloniemi
Minna Pappila