Toisin kuin Myllymäki (julkaistu verkossa V-SS 22.1.2025) olettaa, Suomen nykypäästöjä mitataan eri tavoin, ja mittaustapoja kehitetään jatkuvasti. Jokaiselle kunnalle on jopa julkisesti saatavana kahdella eri perusmenetelmällä, tuotanto- ja kulutusperusteisesti, lasketut päästöt sivustolla https://hiilineutraalisuomi.fi/fi-FI/Paastot_ja_indikaattorit.
Suomen kansalliset hiilivähennystavoitteet on sidottu tuotantoperustaisesta laskentatapaan, johon myös Hinku-laskelmat perustuvat. Siinä fossiilisen polttoaineen käyttäminen, teollisuustuotanto tai ruuantuotanto lasketaan kokonaisuudessaan syntypaikan päästöksi. Laskennassa ei huomioida sitä, missä kunnassa tai maassa tuote varsinaisesti käytetään.
Kulutusperustaisessa tavassa päästöiksi lasketaan alueella kulutettujen tuotteiden ja palvelujen päästöt koko niiden elinkaaren ajalta riippumatta siitä, missä kunnassa tai maassa tuote on tehty. Laskentatapa huomioi kotitalouksien ja kuntien käyttämät hyödykkeet. Tällä menetelmällä rakentamisen, käytetyn ruuan, tai tuontitavaran (esim. kiinalainen matkapuhelin) päästöt kohdistetaan yksittäiseen Suomen kuntaan. Laskentatapa on paljon monimutkaisempi ja epävarmempi, eikä sen perusteella voi seurata edistystä virallisissa tavoitteissa.
Hiilineutraalisuomi-sivun mukaan taajaan asutuissa kunnissa menetelmät tuottavat varsin samanlaisia tuloksia, mutta käyttöperustainen menetelmä antaa maaseutumaisille kunnille selvästi suuremmat päästöt kuin kulutusperäinen mittaustapa. Kaupunkimaisissa kunnissa tilanne on päinvastainen.
Menetelmistä kumpikaan ei ole toista oikeampi, vaan ero heijastaa erilaista elinkeino- ja väestörakennetta. Mittaustavalla ei haluta syyllistää ketään, vaan monitulkintaisuuden ymmärtäminen on käyttäjän vastuulla.
Ehkä pahin ongelma on kuitenkin se, että menetelmästä huolimatta hiilipäästöt niin kaupungeissa kuin maaseudullakin ovat 3-4 kertaa sovittua tavoitetasoa korkeammat.
Hiililaskelmat niin meillä kuin muualla voivat perustua vain nykytilaan. On mahdotonta luoda menetelmää, joka huomioisi historialliset maankäytön muutokset, tai toisi vertailun jonkin alkuperäiseen luonnon perustilaan.
Suomi, toisin kuin moni muu maa, on halunnut perustaa omat ilmastotavoitteensa ja EU-velvoitteensa metsien hiilinielun varaan. Nielun häviäminen tarkoittaa kalliiden päästöyksiköiden ostamista muilta mailta, tai sitten lisävähennyksiä esim. teollisuudessa ja liikenteessä.
Varmaan kaikki olemme samaa mieltä siitä, että kaikki kivet on käännettävä päästöjen vähentämisessä. Tarpeesta taloudellisiin ohjauskeinoihin maankäytössä viitattiin jo aiemmissa kirjoituksissa.
Kiitämme Myllymäkeä kasvihuonepäästöjen esillä pitämisestä, ja toteamme ettei meillä ole tähän aiheeseen enempää annettavaa.
Irma Saloniemi
Minna Pappila