Kaikkien ensi vuoden verokortit ovat nyt Omaverossa
Kaikkien suomalaisten vuoden 2025 verokortit löytyvät Omaverosta viimeistään tänään. Ne asiakkaat, jotka eivät ole ottaneet käyttöön Suomi.fi-viestejä, saavat verokortin postitse 20. joulukuuta mennessä.
Ensi vuoden verokortit astuvat voimaan 1. tammikuuta. Aikaisemmin verokortit ovat tulleet voimaan helmikuun alussa. Myös verokortin tuloraja on nyt määritetty 12 kuukaudelle, kun aikaisemmin tuloraja oli määritetty 11 kuukaudelle. Muutos on asiakkaiden toivoma ja helpottaa heidän elämäänsä.
– Asiakkaiden on nyt helpompi seurata tulorajan riittävyyttä, kun veroprosentti kattaa koko kalenterivuoden, menettelypäällikkö Päivi Ylitalo Verohallinnosta kertoo.
Lisäksi aiemmin moni tilasi uuden verokortin ainoastaan siksi, että saisi sen voimaan heti tammikuussa. Tämä johti siihen, että tammikuussa osalla ihmisistä oli voimassa edellisvuoden ja osalla alkaneen vuoden verokortti.
Verokortilla näkyvä ensi vuoden veroprosentti perustuu vuoden 2023 tuloihin ja vähennyksiin. Jos asiakas on tehnyt muutoksia verokorttiinsa vuoden 2024 aikana, vuoden 2025 verokortin tiedot pohjautuvat näihin muutoksiin.
Uudesta verokortista kannattaa tarkistaa, vastaako siinä näkyvä tuloraja omia arvioituja tuloja. Tuloraja on laskettu ajalle 1.1.–31.12.2025, ja se sisältää esimerkiksi lomarahat.
– Jos esimerkiksi työtilanne on muuttunut, myös tulorajaa pitää todennäköisesti muuttaa. Näin voi välttää tilanteen, että tuloraja ylittyy ja tuloja verotetaan korkeammalla lisäprosentilla, Ylitalo neuvoo.
Osalle asiakkaista tulojen arvioiminen voi olla vaikeaa esimerkiksi siksi, että työt ovat epäsäännöllisiä. Silloin tulojen määrästä kannattaa tehdä mahdollisimman hyvä arvio.
– Verokorttia voi muuttaa tarpeen mukaan koko vuoden ajan Omaverossa, Ylitalo neuvoo.
Tulorajan lisäksi on hyvä tarkastaa, että verokorttiin mahdollisesti merkityt verovähennykset, kuten matkakulut, ovat ajan tasalla.
Palkan tai muiden tulojen saajan täytyy toimittaa verokortti tulojen maksajalle, jos tämä ei saa tietoja suoraan Verohallinnolta.
Useimmat työnantajat saavat työntekijöiden verokortit suoraan Verohallinnolta. Työnantajan vastuulla on ilmoittaa, miten työpaikalla toimitaan.
Myös Kelaan ja eläkeyhtiöille verokortit siirtyvät automaattisesti. Poikkeuksena ovat uusien eläkeläisten verokortit: useimmissa eläkeyhtiöissä tuoreen eläkeläisen täytyy itse toimittaa verokortti eläkkeen maksajalle.