Veli-Tuomas Pohjola pui tiistaina ohraa Mietoisissa. Puinnit tilalla ovat vasta alussa ja liikkeellä ollaan suurin piirtein normaalilla aikataululla.
Sari Honkasalo
Puinnit ovat alkaneet ennätysaikaisin ja jatkuneet hyvässä tahdissa, kerrotaan Proagria -keskusten kasvutilannetiedotteessa. Esimerkiksi Etelä-Suomen alueella päästiin puimaan syysvehnää ja kuminaa jo heinäkuun lopussa. Niiden sekä syysöljykasvien puinnit ovat kaikkein pisimmällä.
Pääset lukemaan artikkelin kirjautumalla sisään