Mika Munk­ki poh­dis­ke­li 10.1.25 Vak­ka-Suo­men mie­li­pi­de­pals­tal­la ter­vey­den­huol­tom­me ny­ky­ti­laa. Hä­nen huo­le­nai­heen­sa on ym­mär­ret­tä­vä.

Hy­vin­voin­ti­a­lu­ei­den pe­rus­ta­mi­nen toi mu­ka­naan val­ta­van muu­tok­sen myös pe­ri­aat­teel­li­ses­sa mie­les­sä. Suo­mes­sa pe­rus­pal­ve­lut ovat ol­leet ai­em­min kun­tien kon­tol­la, mut­ta nyt siir­ryt­tiin val­ti­on ra­hoit­ta­maan jär­jes­tel­mään, kui­ten­kin niin, et­tä ai­na­kin muo­dol­li­ses­ti pää­tök­sis­tä vas­taa suo­ral­la vaa­lil­la va­lit­ta­va val­tuus­to. Hy­vin­voin­ti­a­lu­eet ovat maa­kun­tien ko­koi­sia lu­kuun ot­ta­mat­ta Uut­ta­maa­ta ja Hel­sin­kiä.

So­si­aa­li- ja ter­vey­den­huol­to koh­taa tu­le­vi­na vuo­si­na mo­nen­lai­sia haas­tei­ta, pääl­lim­mäi­se­nä hen­ki­lö­kun­ta­pu­la ja raha.

Kau­an sit­ten meil­lä oli kun­nan­lää­kä­ri­jär­jes­tel­mä. Nii­hin teh­tä­viin ha­keu­dut­tiin, ei vä­hi­ten sik­si, et­tä mo­net lää­kä­rit oli­vat ko­toi­sin maa­seu­dul­ta, jon­ne he ha­lu­si­vat myös pa­la­ta val­mis­tut­tu­aan yli­o­pis­tos­ta. Pie­net ter­veys­kes­kuk­set ei­vät kui­ten­kaan enää mo­niin vuo­siin ve­tä­neet nuo­ria lää­kä­rei­tä puo­leen­sa. Ti­lan­ne ei toki Var­si­nais-Suo­mes­sa ol­lut al­kuun­kaan niin paha kuin Itä- ja Poh­jois-Suo­mes­sa.

Jo­ta­kin oli kui­ten­kin pak­ko teh­dä. Pe­rus­te­tiin hy­vin­voin­ti­a­lu­eet, mut­ta haas­teet jäi­vät.

Mika Munk­ki esit­tää hy­vin­voin­ti­a­lu­eil­le ve­ro­tu­soi­keut­ta on­gel­mien rat­kai­se­mi­sek­si. It­se vas­tus­tan tätä maa­kun­ta­ve­rok­si kut­sut­tua ve­ro­muo­toa jyr­käs­ti mo­nes­ta­kin syys­tä.

Suo­mi on jo nyt yk­si ki­reim­män ve­ro­tuk­sen mais­ta koko maa­il­mas­sa. On myös tur­ha ku­vi­tel­la, et­tä on­gel­mat tu­li­si­vat rat­kais­tuk­si vaik­ka­pa 3–5 pro­sen­tin maa­kun­ta­ve­rol­la. Niin ei kä­vi­si, vaan noin kol­men vuo­den ku­lut­tua oli­si uu­si ko­ro­tus­tar­ve. Näin­hän käy myös lä­hes ai­na kun­nal­lis­ten ve­ron­ko­ro­tus­ten kans­sa. Maa­kun­ta­ve­ro tu­li­si myös kai­ken muun ve­ro­tuk­sen pääl­le. Se ei vä­hen­täi­si val­ti­on ja kun­nan ve­ro­tus­ta.

Ve­ro­tuk­sen pi­tää ol­la ko­ko­nai­suus, ei niin, et­tä yh­del­lä sek­to­ril­la on oma ve­ro­tu­soi­keus. Jos se an­ne­taan so­si­aa­li- ja ter­veys­sek­to­ril­le, muut sek­to­rit ha­lu­a­vat sa­man.

Suo­mes­sa 20 pro­sent­tia ih­mi­sis­tä mak­saa 80 pro­sent­tia tu­lo­ve­rois­ta. Tuos­sa 20 pro­sen­tis­sa on lä­hes pel­käs­tään ai­van ta­val­li­sia suo­ma­lai­sia. Ve­ro­tuk­sen ki­ris­tys ei ole lää­ke on­gel­miin. Se li­sää myös työt­tö­myyt­tä. Pi­tää muis­taa, et­tä Suo­men val­ti­on­ta­lou­den suu­rin syy on al­hai­nen työl­li­syy­sas­te.

Hy­vin­voin­ti­a­lu­eil­la pi­tää an­taa työ­rau­ha ja val­ta­kun­nal­lis­ten päät­tä­jien teh­tä­vä on luo­da jär­jes­tel­mä, jo­hon meil­lä on va­raa. Jär­jes­tel­män paik­kaa­mi­nen vel­ka­ra­hal­la on sil­mien sul­ke­mis­ta to­del­lis­suu­del­ta.

Kari Hä­kä­mies

va­ra­tuo­ma­ri, kir­jai­li­ja