Anders Blom kokosi yleisötilaisuuteen viisi panelistia ruotimaan suunnitteilla olevia hankkeita. Mukana olivat Leena Heikkilä (vas.), Virve Myllymäki, Matti Nieminen, Simo Kaamanen ja Pekka Peltomäki.
Saara Huovinen
Livonsaaren kyläyhdistys on aikeissa ottaa ensi viikolla kaksi askelta, joiden mittakaava pienellä paikkakunnalla saattaa hirvittää. Siksi johtoryhmä halusi Mynälahden kunnostamishankkeen yleisötilaisuudessa sunnuntaina viestiä erityisen selkeästi, mitä on edessä.
Pääset lukemaan artikkelin kirjautumalla sisään