Vii­kon hen­ki­löi­den ikä­haa­ruk­ka on laa­ja. Omis­ta haas­ta­tel­ta­vis­ta­ni se on ol­lut lä­hes sata vuot­ta, sil­lä nuo­rin on ol­lut 5-vuo­ti­as sie­nis­tä kiin­nos­tu­nut Ant­ho­ny Jy­rä­nen As­kai­sis­ta (9.10.2009) ja van­hin 104-vuo­ti­as Es­si Ah­ti My­nä­mä­es­tä (6.5.2011).

Ol­laan sit­ten haa­ru­kan kum­mas­sa pääs­sä ta­han­sa, haas­tat­te­lu­ti­lan­tees­sa on haas­tei­ta. Vii­si­vuo­ti­aan kans­sa mu­ka­na oli­vat van­hem­mat, mut­ta pää­o­sas­sa oli koko ajan sil­ti haas­ta­tel­ta­va it­se.

Ant­ho­nys­ta tuli jut­tu­vink­ki per­heen tut­ta­van kaut­ta, sil­lä sen ver­ran huo­mi­o­ta oli lä­hi­pii­ris­sä he­rät­tä­nyt lap­si, joka osaa tun­nis­taa sie­ni­kir­jas­ta lä­hem­mäs sata sien­tä ja myös pi­tää sie­ni­ruu­is­ta eri­tyi­sen pal­jon.

Myös My­nä­mä­en kun­nan van­hin tar­vit­si haas­tat­te­luun avuk­seen su­ku­lai­sen, sil­lä hä­nen oli huo­non­tu­neen kuu­lon­sa ta­kia hel­pom­pi saa­da sel­vää tu­tun ih­mi­sen pu­hees­ta. Hän löy­tyi haas­ta­tel­ta­vak­si ni­me­no­maan ikän­sä pe­rus­teel­la, kos­ka oli tuol­loin tiet­tä­väs­ti kun­nan van­hin.

Haas­tat­te­lut on mu­ka­vin­ta teh­dä hen­ki­löil­le tu­tus­sa ym­pä­ris­tös­sä. Jos­kus ne tuot­ta­vat toi­mit­ta­jal­le jän­nit­tä­viä het­kiä.

Esi­mer­kik­si erää­nä aa­mu­na vuon­na 2009 töi­hin läh­ties­sä mi­kään ei vii­tan­nut sii­hen, et­tä il­lal­la ko­tin tul­les­sa saa­toin ker­toa per­heel­le, et­tä olen muu­ten len­tä­nyt tä­nään kak­si­paik­kai­ses­sa kan­gas­pääl­lys­tei­ses­sä mu­se­o­len­to­ko­nees­sa Ori­pään tai­vaal­la.

Niin kävi, kun haas­tat­te­lin tuol­loin 70-vuo­ti­as­ta len­to­kap­tee­nia ja mu­se­o­len­to­ko­ne­har­ras­ta­jaa Esa Pas­si­laa hä­nen ko­to­naan My­nä­mä­es­sä. Kun piti ku­vaa ryh­tyä ot­ta­maan, hän eh­dot­ti, et­tä voim­me­han me len­tä­mäs­sä­kin käy­dä.

Jän­ni­tys­mo­ment­tia li­sä­si kor­ke­an­pai­kan kam­mon li­säk­si se, et­tä han­gaa­ris­ta ulos ve­det­ty kone hö­räh­ti kyl­lä käyn­tiin, mut­ta sam­mui heti. Pas­si­la to­te­si, et­tä ei ole ai­em­min niin­kään käy­nyt. Il­maan kui­ten­kin nous­tiin.

Kos­ka is­tuin edes­sä, kuva tuli ah­taas­sa oh­jaa­mos­sa otet­tua niin, et­tä kään­sin jär­jes­tel­mä­ka­me­ran olan yli taak­se­päin ja räp­sin sum­man­mu­ti­kas­sa. Kum­mas­ti osui ku­vat­ta­va kes­kel­le, ja ko­neen ik­ku­nois­ta nä­kyy, et­tä il­mas­sa ol­laan.

Jän­ni­tys­tä oli toi­mit­ta­jan hou­sun­pun­tis­sa myös haas­tat­te­lu­mat­kal­la As­kai­siin Kär­mä­läi­sen saa­res­sa asu­van ka­las­ta­jan Jor­ma Saa­ri­sen luo.

Ai­hee­na ju­tus­sa (28.1.2000) oli se, et­tä Saa­ri­nen oli elä­män­sä ai­ka­na pe­las­ta­nut use­am­man­kin jäi­hin upon­neen ih­mi­sen. Tam­mi­kuus­sa meri oli jääs­sä, mut­ta maak­ra­vun kor­viin ra­sah­te­li uh­kaa­vas­ti.

Jo kä­ve­ly­mat­kal­la saa­reen kuun­te­lin ta­ri­noi­ta jäi­hin pu­don­neis­ta, ja mie­tin mah­dan­ko it­se ol­la päi­vän päät­teek­si yk­si, jon­ka Saa­ri­nen on pe­las­ta­nut. Toi­saal­ta ar­ve­lin kyl­lä, et­tä ko­ke­neen saa­ris­to­lai­sen kans­sa olin par­haas­sa mah­dol­li­ses­sa seu­ras­sa, jos jää oli­si pet­tä­nyt.

Sari Hon­ka­sa­lo