Kus­ta­vin ja Tai­vas­sa­lon vs. kirk­ko­her­ra Men­ni Heik­ki­nen on ih­mis­ten koh­taa­ja, joka in­nos­tuu her­käs­ti. Hän aloit­tai­si saa­ris­to­seu­ra­kun­nis­sa mie­lel­lään uu­sia toi­min­ta­muo­to­ja, mut­ta jou­tuu top­puut­te­le­maan it­se­ään.

– Aloi­tin kol­me viik­koa sit­ten, ja al­ku on ol­lut ka­oot­ti­seh­koa. In­fon pal­jous on val­ta­va. Olen toi­min­nal­li­nen ih­mi­nen, mut­ta nyt pi­tää vä­hän tsii­gail­la ja miet­tiä. Hal­lin­non ja by­rok­ra­ti­an hal­tuu­not­to on hi­das­ta, ja opet­te­len ole­maan ar­mol­li­nen it­sel­le. Heti ei voi ol­la val­mis­ta.

Vaik­ka mie­li te­ki­si aloi­tel­la esi­mer­kik­si hil­jai­suu­den ret­riit­te­jä, py­hiin­va­el­lus­toi­min­taa tai kris­til­lis­tä joo­gaa, vas­ta ai­ka näyt­tää, mil­loin se on mah­dol­lis­ta.

– Edel­tä­jäl­lä­ni oli vii­den kuu­kau­den edes­tä pi­tä­mät­tö­miä lo­mia, en­kä ha­lua löy­tää it­se­ä­ni vas­taa­vas­ta ti­lan­tees­ta. Piis­pa on mi­nua ri­pit­tä­nyt, et­tä va­paa­päi­vät on pi­det­tä­vä. Sa­maa sa­non omil­le alai­sil­le­ni. Se on kau­as­kan­tois­ta ajat­te­lua, mikä koi­tuu lo­pul­ta koko seu­ra­kun­nan hy­väk­si.

Heik­ki­nen on tul­lut saa­ris­to­seu­ra­kun­tiin edel­li­sen kirk­ko­her­ran Tii­na Rau­ti­ai­sen lo­mien ajak­si en­nen tä­män eläk­keel­le siir­ty­mis­tä. Vi­ran avaa­mi­ses­ta päät­tää Tu­run tuo­mi­o­ka­pi­tu­li, ja pro­ses­sin tah­dis­ta joh­tu­en seu­ra­kun­nis­sa to­den­nä­köi­ses­ti jat­kaa syk­syl­lä jon­kin ai­kaa vt. kirk­ko­her­ra.

Heik­ki­sel­lä on edel­leen puo­li­kas vir­ka Paat­tis­ten seu­ra­kun­nas­sa, jon­ne hän sai pap­pis­vih­ki­myk­sen­sä vuon­na 2010. Tai­vas­sa­loon ja Kus­ta­viin hän siir­tyi Huit­ti­sis­ta, jos­sa hän en­nät­ti toi­mia seu­ra­kun­ta­pas­to­ri­na yh­dek­sän kuu­kaut­ta sen jäl­keen, kun pa­la­si työ­e­lä­mään äi­tiys­lo­mal­ta.

– Ke­vään ai­ka­na on teh­tä­vä rat­kai­su, pa­laan­ko syk­syl­lä ta­kai­sin Paat­ti­siin. Koen vie­lä­kin ole­va­ni Paat­tis­ten Men­ni, ja olen siel­lä mo­nel­le per­he­pap­pi. Toi­saal­ta pie­nes­sä seu­ra­kun­nas­sa en voi­nut vaih­taa työ­a­laa, ja työ al­koi tois­taa it­se­ään. Mi­nul­la on halu koko ajan ke­hit­tää työ­tä ja it­se­ä­ni, ja ko­keil­la uut­ta.

Heik­ki­nen ei ai­ko­nut al­kuun pa­pik­si, mut­ta jo kou­lui­käi­se­nä hän­tä kieh­toi us­kon­to ja äi­din­kie­li. Hän ker­too saa­neen­sa 13-vuo­ti­aa­na vah­van hen­gel­li­sen ko­ke­muk­sen.

– Us­koon­tu­lo on vä­hän raju sana, ja lu­te­ri­lai­sit­tain sitä voi­si kut­sua vaik­ka kas­teen ar­moon pa­laa­mi­sek­si. Ta­ju­sin sil­loin, et­tä ha­lu­an teh­dä elä­mäs­sä­ni jo­ta­kin Ju­ma­lal­le.

Jos pa­pik­si oli­si voi­nut opis­kel­la va­kau­muk­sel­li­ses­sa op­pi­lai­tok­ses­sa, Heik­ki­nen oli­si mie­lel­lään va­lin­nut sen tien.

– Hel­sin­gin te­o­lo­gi­ses­sa tie­de­kun­nas­sa ei saa­nut edes virt­tä lau­laa. On ole­mas­sa sa­non­ta, et­tä aloit­ti Hen­ges­sä ja lo­pet­ti Hel­sin­gis­sä, mut­ta on­nek­si mi­nul­le ei käy­nyt niin. Yli­o­pis­tos­ta en saa­nut vah­vis­tus­ta pap­pis­kut­su­muk­sel­le, mut­ta työn kaut­ta sain. Ke­sä­te­o­lo­gi­na eri seu­ra­kun­nis­sa kris­tal­li­soi­tui se, et­tä pa­pin työ on oma jut­tu­ni.

Vä­hän van­hoil­li­sem­mis­sa pii­reis­sä Heik­ki­nen on ko­ke­nut tor­jun­taa sen vuok­si, et­tä hän on kou­lut­tau­tu­nut kris­til­li­sen joo­gan oh­jaa­jak­si.

Si­vu­työ­nään hän oh­jaa hil­jai­suu­den joo­gaa muun mu­as­sa ker­ran kuus­sa Rau­man seu­ra­kun­nas­sa.

Heik­ki­nen ku­vai­lee kris­til­lis­tä joo­gaa lem­pe­äk­si hat­ha-joo­gak­si, jos­sa poh­dis­kel­laan Raa­ma­tun sa­naa ja kuun­nel­laan kris­til­lis­tä joo­ga­mu­siik­kia, ja jos­sa voi ren­tou­tua Ju­ma­lan kan­na­tel­ta­va­na. Työ­muo­to ve­to­aa esi­mer­kik­si nuo­riin ai­kui­siin toi­sel­la ta­val­la kuin ju­ma­lan­pal­ve­luk­set sun­nun­tai­sin kel­lo 10.

Joo­gan al­ku­pe­rä on in­ti­a­lai­sis­sa us­kon­nois­sa, ja se on mo­nel­le lii­kaa.

– Mi­nul­le on ker­rot­tu, et­tä olen pa­ho­lai­sen asi­al­la. Kun pa­pil­le ja us­ko­vai­sel­le ih­mi­sel­le sa­no­taan näin, se sat­tuu ai­ka pa­has­ti­kin. Toi­saal­ta niil­tä, jot­ka osal­lis­tu­vat, tu­lee pa­lau­tet­ta et­tä tämä on juu­ri sitä, mitä kir­kon pi­tää­kin teh­dä, hän sa­noo.

Vii­kon hen­ki­lö -haas­tat­te­lu­ja on jul­kais­tu vuo­des­ta 1973 al­ka­en.

Saa­ra Huo­vi­nen