Turun Osuuskaupalla (TOK) on tällä hetkellä kaikkiaan yksitoista S-marketia, jotka ovat avoinna ympäri vuorokauden. Mynämäen ja Uudenkaupungin S-marketit siirtyivät ympärivuorokautiseen aukioloon keväällä koronapandemian kiihtyessä.
Rauno Raukunen näki Lemussa 29.9. iltahämärässä kerralla viisi ilvestä. Emolla oli yhteensä neljä pentua. Kaksi pentua oli vähän kauempana, joten ne eivät näy kuvassa.
Vehmaalle 15 vuotta sitten muuttaneelle Eira Söderholmille paikallisen murteen kuuleminen on ollut yksi viihtyvyystekijä. Lempisanat ovat prötti ja mettäpörö.
Nousiaisten valtuuston uutuusryhmän nimi on Lokki. Omin korvin kuultu selitys on se, että nimi pohjautuu kokoomuksesta pompanneen kolmikon sukunimien alkukirjaimiin. Kyllä Katri Lakkapäästä, Maria Ollista ja Jari Karjalaisesta tuollaisen kyhäelmän saakin aikaiseksi.
Vakka-Suomen Sanomat