Tasoitusmaali sekunti ennen loppua.
Vakan kunnista tukea myönnettiin Maskun, Vehmaan, Mynämäen ja Kustavin hankkeille.
Mynämäen valtuustolla on kevätkaudella oheisohjelmaa ennen kokouksia. Toukokuun kokouksen alla valtuusto tutustuu Vaahteramäen päiväkodin kotaan ja kesäkuussa ohjelmassa on veteraaniperinnetoimikunnan esittely valtuustolle. Maanantaina pidettyä maaliskuun kokousta edelsi Varsinais-Suomen maakuntaliiton edustajien vierailu liikenteeseen ja maankäyttöön liittyvällä teemalla.
Wirmon Martat ja Mynämäen kunta ovat yhdessä käynnistäneet Koko Mynämäki neuloo -neulepaitakilpailun. Yleisö saa äänestää suosikkiaan ja voittaja julkistetaan Laurin markkinoilla elokuussa.
Hernekeiton keittäminen kenttäolosuhteissa ei ole hätäisen hommaa, se opittiin perjantaina Mynämäessä pidetyssä soppatykkikoulutuksessa.
Säätiöpohjaisen palveluasumisen mahdollisuus halutaan pitää Mynämäessä.
Kun nuoria ei ole, on aika laittaa pillit pussiin.
Tielle 192 tulee liikennevalot siltatyön ajaksi.
Wirmon naiset tarvitsivat vain kaksi peliä välieräpaikkaan. Lauantain avausottelussa kotijoukkue käänsi pelin itselleen pitkälti kakkoserän pikamaaleilla. Toinen erä koitui vastustajan kohtaloksi myös sunnuntaina, kun Wirmo jyräsi selvään vierasvoittoon.
Vakka-Suomen Sanomat