1. Eduskunta päätti 16 vuoden selvityksen jälkeen yhdistää maakunnissa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen samaan organisaatioon, pois kuntien vastuulta. Varsinais-Suomeen luodaan yhtenäinen runsaan 20 000 työntekijän joukko. Siitä tulee alueen henkilömäärältään ylivoimaisesti suurin organisaatio. Siksi ei ole yhdentekevää, kuka päättää, kuinka se toimii.
Kun Naantalin valtuusto viime maanantaina kokoontui päättämään ensi vuoden talousarviosta ja vuosien 2022–2025 taloussuunnitelmasta kaupungin Youtube-kanavalla kokousta seurasi verrattain suuri yleisö.
Mietoisissa Aarlahden rannassa on kuluvalla viikolla tehty ruoppaustöitä, joiden myötä uimapaikka siirtyy hiekkarannalta lähemmäs venesatamaa. Myös saunalle ja rantaan johtavaa tietä on kunnostettu marraskuussa.
Yksityisteitä ei enää perusparanneta siinä määrin kuin olisi tarvetta. Rahastakaan ei tällä kertaa ole kyse, sillä varattuja avustuksia jää vuosittain käyttämättä.
Joulukuun puolivälissä vuonna 1991 Vakka-Suomen kunnissa elettiin jännittäviä aikoja. Suunnitteilla oli jättikuntaliitos, jossa kaavailtiin Kalannin, Vehmaan, Taivassalon ja Kustavin liittymistä osaksi Uuttakaupunkia. Vakka-Suomen Sanomat kertaa nyt värikkäitä tapahtumia kolmen vuosikymmenen takaa.
Suunnistuksen erikoisseuran Vakka-Rastin puheenjohtajana jatkaa vaalikokouksen valinnan mukaan Heli Jalava. Yhdistyksen tuleva 50-vuotisjuhlavuosi kulkee pääosin työn eli suunnistamisen merkeissä.
Runonkulman galleriassa Uudessakaupungissa on jo viidettä kertaa teemanäyttely, johon teokset valitaan erillisen haun kautta. Tänä vuonna gallerian seinille on ripustettu abstraktia taidetta. Galleristi Mervi Levanen kertoo, että hakemuksia näyttelyyn tuli loppujen lopuksi yllättävän paljon.
Kahden vuoden tauon jälkeen uusikaupunkilaiset kuorot esiintyvät jälleen. Laulu-Veikot järjestää perinteisen itsenäisyyspäivän aaton konsertin seurakuntakeskuksessa sunnuntaina 5.12. kello 17.
Hyvinvointialueiden toiminta käynnistyy vuonna 2023. Uusi organisaatio huolehtii jatkossa kaikista terveyspalveluista, sosiaalipalveluista ja pelastuspalveluista. Eläkeliiton Varsinais-Suomen piiri pyrkii vaikuttamaan hyvinvointialueen palvelujen organisointiin siten, että peruspalvelut turvataan tasapuolisesti koko Varsinais-Suomen alueella.
Mynämäessä toimivan Wirmon Martat ry:n vapaaehtoiset ovat koronavuoden aikana virkanneet upean Kalevalapeiton. Peittoon on käytetty yli 3000 metriä lankaa ja sitä on virkattu usean eri vapaaehtoisen toimesta lähes 300 tuntia. Peittoidean laittoi alulle Maija-Lotta Vauramo ja ison työn kokoamisessa teki Kirsi Kaitanen.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.