Voi olla, että pienen vähemmistön ääni hiipuu sellaiseksi piiperrykseksi, ettei sitä huomata tai haluta noteerata. Pienen joukon ääni on helppo vaientaa, koska kaikilla vähemmistöillä ei ole omasta takaa rahkeita nousta barrikadeille puolustamaan omia oikeuksiaan.
Tästä on tuore erimerkki Maskusta, jossa tusinan verran kehitysvammaisten asumisyksikön Metsälinnan asukkaita jäi ilman työ- ja päivätoimintapaikkaa, kun Mynämäen Koivikkokujan toimintakeskus on nyt poissa käytöstä (V-SS 26.5.). Kun vuosikausien veivaamisen jälkeen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus viimein viime vaalikaudella puksutti päätepysäkille, niin sen jälkeen kaikki on ollut suurta ja mahtavaa.
Odotetusti valuvikoja on ilmennyt jättiuudistuksessa. Näitä lähdetään nyt oikomaan, jos ja kun uumoiltu oikeistohallitus pääsee vallankahvaan.
Hallituspohjasta riippumatta Maskun Metsälinnan tapaus on surullinen esimerkki laajemmin ottaen pienestä asiasta, mutta henkilökohtaisella tasolla jättimäisen suuresta muutoksesta. Metsälinnan motivoituneet työntekijät pyörittelevät nyt turhautuneesti peukaloitaan, kun työtä ei olekaan tarjolla.
Ei Metsälinnan väen työpanoksella Suomea saada nousukiitoon. Tästä ei olekaan kyse. Kyse on siitä, että tuo Metsälinnan pieni porukka ansaitsee mahdollisuuden olla mukana työelämässä. Tämä on heille iso juttu. Niin kuin talon asukas Olli Talonen Vakan jutussa totesi: "Tämä hermostuttaa, kun ei ole töitä eikä mitään tekemistä".
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen mahtimaisessa organisaatiossa pienet asiat saattavat etenkin näin alkukiihdytyksessä jauhautua palasiksi suurten linjojen alle.
Näin ei tietenkään saisi olla. Tästä Maskun Metsälinnan tapaus on hyvä tai pikemminkin huono esimerkki. Tuo asukasjoukko ansaitsee mahdollisuuden tehdä työtä toivomallaan tavalla. Väliaikaistilojen löytyminen ei ehkä ole helppoa, mutta ei sen pitäisi olla täysin ylivoimaista. Niin ei saa käydä, että pieni vähemmistö unohdetaan.
Vesa Penttilä