Saaristomeren tila jaksaa puhuttaa. Tämä on pelkästään hyvä asia, kunhan huoli saastuneesta merestä ei jää pelkästään puheiden tasolle. Aihe nousi taas esille viime lauantaina Merimaskussa järjestetyn Saaristo-areenan keskustelussa (V-SS 23.5.). Kommentointi oli siinä mielessä tuttua juttua, ettei keskustelijoilla ollut heittää pelastusrengasta Saaristomereen. Yksittäistä pelastuskeinoa kun ei ole olemassakaan.
Mielipidevaihdossa toistettiin se tutkimusfakta, että maatalous on Saaristomeren suurin kuormittaja. Sekään ei ollut uusi ajatus, ettei tilanteesta pidä lähteä viljelijöitä syyllistämään. Se olisikin hölmöä, sillä inhimillisenä olentona ihminen nousee vastarintaan, jos syyllistävää sormea nenän edessä heristellään.
Kun jopa isolla osalla maatalousväestöstä on nyt taloudellisesti tiukkaa aikaa, niin tästä areena-ajatelmasta on helppo olla samaa mieltä: maatalouden tukipolitiikan pitäisi olla sellaista, että se houkuttelisi yhä enemmän etsimään keinoja entistä ympäristöystävällisempään maatalouteen.
Yhtenä keinona keskustelussa mainittiin peltomaan kipsikäsittely, joka ei kuitenkaan yksin tee autuaaksi, vaan erilaisilla alueilla tarvitaan laajempaa toimenpidevalikoimaa. Jos kipsikäsittely aiheuttaa viljelijöiden keskuudessa epätietoisuutta, niin viime viikolla Taivassalossa järjestetyssä levitysnäytöksessä oli menetelmästä tietoa tarjolla (V-SS 19.5.).
Saaristomeri oli yksi teemoista, jonka useat kansanedustajaehdokkaat ottivat puheeksi ennen kevätvaaleja. Eduskuntaan noussut naantalilainen Pauli Aalto-Setälä (kok.) asetti Saaristomeren pelastamisen oman asialistansa kärkikolmikkoon. Hätkähdyttävä oli Aalto-Setälän esittämä väite, jonka mukaan rahtilaivat saavat yhä purkaa laillisesti jätevetensä Itämereen, jonka saastuneimmaksi osaksi Saaristomeri luokitellaan.
Isojen kuormittajien lisäksi itse kukin voi Saaristomeren rannalla pohtia, miten pystyy omilla toimillaan puhdistamaan pisaran merivettä.
Vesa Penttilä