Mynämäen seurakunnan kirkkovaltuutetut joutuivat viime viikolla erikoisen tilanteen eteen, kun Kumiruonan leirikeskuksen nettihuutokaupan voittaneelta saatiin kokouspäivänä tieto, ettei hän haluakaan ostaa kiinteistöä.
Asia jäi nyt ikään kuin roikkumaan ilmaan, sillä seuraavaksi odotetaan, saadaanko mahdollisesti jonkinlainen hyväksyttävissä oleva tarjous huutokaupassa kakkoseksi jääneeltä. Jos saadaan, on uusi kokous pidettävä piakkoin. Valtuutettujen puheenvuoroista tosin kuulsi, että asia käsitellään äänestyksen kautta tarjouksen euromäärästä riippumatta.
Merenrannan arvo tunnustetaan, mutta toisaalta tiedetään se tosiasia, että aina ei rannasta uimaan pääse sinilevätilanteen takia. Näin oli esimerkiksi juuri juhannuksena.
Kiinteistökaupassa on aina riskinsä, ja nettihuutokaupassa ilmeisesti erityisesti. Mielenkiintoista oli, että yli 250 000 euroon asti toisiaan vastaan kilpailleet ostajat eivät kumpikaan olleet edes käyneet tutustumassa huutamaansa paikkaan. Ihan huvikseen tuskin kumpikaan silti huusi, koska voittajalta peritään sanktiomaksu, jos ei kohdetta ostakaan.
Myyntiä nettihuutokaupassa perusteltiin seurakunnassa alunperin sillä, että leirikeskuksen tapaisen kohteen hintaa on vaikea määritellä, joten parhaiten taso saataisiin tietoon, kun hinnan määrittää valtakunnallinen markkina.
Oma pohdinnan paikkansa on ehkä nyt silläkin, että onko kohdetta tuotu tarpeeksi esille, jotta mahdolliset kiinnostuneet olisivat tienneet sen edes olevan myynnissä?
Vaikka leirikeskuksella tuntuu olevan paljon tunnearvoa, se ei ole siirtynyt käyttöön. Seurakunnan talouspäällikön mukaan kesän varauskalenteri on tyhjempi kuin ikinä.
Valtuuston kokouksessa esitettiinkin arveluita, että vähäinen käyttö on heijastusta seurakunnan työntekijöidenkin haluttomuudesta kutsua ihmisiä sinne. Kun tähän lienee ainakin osittain syynä rakennusten kunto, on siis pyöritty jonkinlaisessa oravanpyörässä.
Sari Honkasalo