Tämän vuoden alussa voimaan tulleen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksen ylevät tavoitteet ovat jo alkutaipaleella kohdanneet toteutushankaluuksia. Voi olla, että nämä ovat yllättäneet, jos näin halutaan tulkita. Tosiasia lienee kuitenkin se, että vaikeudet olivat tiedossa silloin, kun jättiuudistusta viimein ja vihdoin päätepysäkille nilkutettiin edellisen hallituksen valtakaudella.
Kun uudistusta on sorvattu vuositolkulla, niin toki ex-hallituksen kunniaksi on todettava, että jonkinlainen ratkaisu saatiin aikaan. Varmasti on valuvikoja, joita nyt uusi hallitus pyrkii pontevasti korjaamaan.
Tuskin kukaan muu kuin keskustalainen uskoi siihen viime hallituskauden hokemaan, että kaikissa kunnissa säilyy jonkinlainen sote-palvelupiste. Tämä oli ja on edelleen utopiaa. Hienon tavoitteen toteuttamista estää pari seikkaa: rahapula ja henkilöstöpula.
Vakan alueella on jo nyt kärvistelty etenkin Kustavissa sote-alan palvelutason romahdusta Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ensimmäisen toimintavuoden aikana. Seuraava lause ei ole valitettavasti pelkkää pessimismiä, vaan todennäköisesti karua realismia: Kustavin sote-palvelut eivät enää palaa aiemmalle tasolle.
Tosin tässä taistossa Kustavin kunta ansaitsee kehut. Periksi ei ole annettu, vaan viimeksi lähti hyvinvointialueen toiminnasta kantelu Valviralle (V-SS 19.10.). Silti taitaa käydä niin, että tässä kisassa Kustaville on tarjolla vain hopeamitali.
Hoitoalan rahavajeesta Suomi voisi jotenkin selvitä. Vaikeampaa on ratkaista hoitohenkilöstön riittävyys maailman onnellisimmassa maassa, jossa väestö ikääntyy vinhaa vauhtia.
Luultavasti monikin kannattaa vaikkapa sairaanhoitajien palkkakorotuksia. Yhtä ilmeistä lienee se, että yksityissektorilta hankittujen keikkalääkäreiden ja hyvinvointialueiden johtajien mammuttipalkat sapettavat kansaa yleisesti, mutta ennen kaikkea pieni- tai keskituloista hoitohenkilökuntaa.
Onko palkoissa jokin vinksallaan?
Vesa Penttilä