Uudenkaupungin seurakunnan kirkkoneuvoston päätös (V-SS 28.6.) myydä taiteilija Hannu Väisäsen vuonna 1990 toteuttamat tilausteokset on saanut valtakunnallistakin huomiota. Kolmekymmentä vuotta palvelleet teokset on nyttemmin koettu vaikeasti avautuviksi ja etäisiksi. Kirkkoherra Juhana Markkulan mukaan (US 1.7.) kirkkokansa on ihmetellyt tuttujen kristillisten symbolien puuttumista koko seurakuntarakennuksesta. Kirkkoneuvoston päätöksessä todetaan seurakuntalaisten toivovan tiloihin taidetta, joka selkeämmin ilmentää kristillistä sanomaa: armoa, iloa ja yhteyttä. Väisäsen teoksista hankituilla tuloilla tällaista taidetta ilmeisesti ostettaisiin tilalle.
Kirkkoneuvostossa on sitouduttu kulttuuriperinnön vaalimiseen. Hannu Väisäsen puoliabstraktit maalaukset ja grafiikka koetaan nähtävästi kulttuuriperinnön ulkopuolelle jääväksi asiaksi. Kirkkoherra Markkula arvelee ongelman ytimen olevan nonfiguratiivisen ja figuratiivisen taiteen välisen problematiikan kirkollisessa kontekstissa (HS 29.6.) Toisin sanoen konventionaalisella osalla kirkkokansaa ei ole ymmärrystä abstraktimman taiteen suhteen.
Päätöksestä ei ilmoitettu taiteilijalle etukäteen, ja tiedosta pöyristynyt, kansainvälisen tason tekijä Hannu Väisänen on kertonut olevansa syvästi pettynyt. Ammattitaiteilijat ovat kiirehtineet Väisäsen tueksi, ja päätös on kirvoittanut suivaantuneita vastalauseita myös seurakunnan taidetta arvostavilta jäseniltä. Kappalainen Hannele Kirsi-Marja Lehtisen mukaan (US 1.7.) seurakunnan kirkkoneuvosto ei päätöksellään häpäise ainoastaan taiteilijan elämäntyötä, vaan myös Uudenkaupungin seurakunnan ja koko Uudenkaupungin.
Tässä vaiheessa sopii ihmetellä päätöksentekijöiden taipumista seurakunnan sivistymättömimmän tahon tahtoon. Abstrakti taide on taidemuotona reilun sadan vuoden iässä. Olisiko jo aika oppia ymmärtämään sitä, vai olisiko siirryttävä ortodoksisen kirkon ikonostaasimalliin?
Sanna Halme