Se oli pieni ihme, jonka toteuttajat tietävät nyt, että kaikki on mahdollista, kun riittävän moni yhdistää voimansa. Nimittäin viime viikonloppuna päätökseen tullut yli 250 tekijän toteuttama 50 huoneen yhteisöllinen taideteos Mynä-Mynä-Maa (V-SS 12.3.).
Vakka on ollut mukana kertomassa lukijoilleen hankkeesta siitä lähtien, kun tammikuussa 2021 Saaren kartanon taiteilijaresidenssin yhteisötaiteilija tarkasteli tilojen käyttöä kunnan edustajan kanssa.
Tuolloin entisen Lizelius-kodin tiloissa kaikui vielä tyhjyys, eivätkä kaikki varmaankaan uskoneet, että puolentoista vuoden päästä kesällä iso rakennus on lattiasta kattoon täynnä taidetta.
Näin kävi, ja kahden kesän aikana sen ovista käveli sisään kaikkiaan 14 000 katsojaa.
Alkuperäinen ajatus yhdestä kesästä piteni kahteen, ja vapaaehtoiset päivystivät päästämässä katsojia sisään ja korjailivat välillä rikkoutuneita teoksiakin.
Jos taidemaailmaa olisi vielä jatkettu, olisi ruoriin pitänyt astua kunnan tai miksei jonkun yksityisenkin toimijan. Kunnassa esteeksi muodostui muun muassa se, ettei kesätyöntekijöitä olisi voinut pistää työskentelemään kiinteistössä, joka on poistettu käytöstä sisäilmaongelmien takia.
Joitakuita saattaa nyt harmittaa, kun ei löytänyt aikaa käydä ainutlaatuista paikkaa katsomassa, vaikka se on lähellä, tai juuri siksi, että se oli lähellä, koska "kyllähän sinne ehtii". Tästä voi ottaa opiksi: kun jatkossa jotakin erikoista alueelle tulee, vierailua ei kannata lykätä.
Kiinteistön purku on kunnan suunnitelmissa, mutta sitä ennen siellä ehtii olla vielä muutakin käyttöä: poliisien ja poliisikoirien harjoitustilana.
Mikä sen parempaa kuin että purkutuomionkin saanutta rakennusta käytetään hyväksi niin kauan kuin se pystyssä on.
Mynä-Mynä-Maa todisti, että potentiaalia kuntalaisista kyllä löytyy, kunhan on idea ja henkilö tai henkilöt, jotka ottavat vetovastuun ja ryhtyvät ohjaamaan ja järjestelemään asioita.
Sari Honkasalo