Myös Vakan alueella taannoin kiivaana vellonut susikeskustelu on viime aikoina laimentunut lähes mykkäkoulutasolle. Aihe aiheutti aikoinaan ärhäköitä kommentteja puolesta ja vastaan niin, että tolkullinen ja rakentava mielipidevaihto meinasi tyystin unohtua, kun tunteet tuppasivat jyräämään järkiajattelun.
Jos joku luulee, että susiväittely olisi kokonaan painunut unholaan, niin todennäköisesti hän on väärässä. Luonnonvarakeskus informoi viime viikolla suomalaisen susikannan kehityksestä. Viesti oli selkeä: susia on Suomessa enemmän kuin 30 vuoteen ja kanta on runsastunut etenkin Lounais-Suomessa.
Suomen Metsästäjäliitto älähti pikaisesti vaatimalla suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista. Maa- ja metsätalousministeriö ei tätä tyrmännyt, vaan päätyi esittämään susijahtiin viisivuotista kokeilua. Tämä alkaisi tulevana talvena, jos Luonnonvarakeskuksen syysarvio toteaa, että susikanta on suotuisalla suojelutasolla.
Suunnitelma vaikuttaa järkevältä. Susi kuuluu Suomen luontoon, mutta kun kanta on nyt kasvanut viisi vuotta yhtämittaisesti, niin ilman matemaattista lahjakkuutta voisi ennustaa, että tahti kiihtyy, jollei tilanteeseen puututa. Kun Varsinais-Suomen reviirit alkavat olla jo täynnä, niin susi on älykkäänä eläimenä valmis tinkimään normaalista elintilastaan.
Sutta ei pidä listiä henkihieveriin, mutta jos kanta holtittomasti paisuu, niin luonnollisesti ongelmat lisääntyvät. Kun susi nappaa metsässä ruokalautaselleen peuran, niin kyse on normaalista luonnon kiertokulusta. Sitä ei kuitenkaan tarvitse mukisematta hyväksyä, jos susi vie laitumelta lampaan tai pihasta koiran. Tällaiset tapaukset eivät ole millään tavalla harvinaisia.
Metsästäjät hoitavat joka vuosi kantasäännöstelyä ampumalla muun muassa hirviä ja peuroja. Susi sopii tähän vahinkotorjuntalistaan mainiosti siinä vaiheessa, kun jolkuttelijoita alkaa olla metsissä ja ennen kaikkea asutuksen liepeillä häiritsevällä tavalla.
Vesa Penttilä